Mitä arkeologia voi kertoa?
Arkeologia poikkeaa sikäli genetiikasta ja kielentutkimuksesta, että esinejäännösten
absoluuttinen ajoittaminen onnistuu nykyään hyvin esimerkiksi
radiohiili-isotooppimittauksella, ja tuo ajoitus voidaan sitten kalibroida eli muuttaa
tavallisiksi kalenterivuosiksi puiden vuosirenkaista rakennetun, nykyajasta kymmenentuhannen
vuoden taakse ulottuvan mallin avulla.
Sen sijaan kielentutkimuksessa ja genetiikassa joudutaan ottamaan tutkimuskohteeksi
nykyhetken tilanne. Sen jälkeen eri kansojen kieliä tai geenejä vertailemalla yritetään
muodostaa kuva menneisyyden tilanteesta. On selvää, että tällaiset päättelyyn perustuvat
tulokset ovat paljon epävarmempia kuin arkeologian absoluuttiset tiedot.
Arkeologian varmuus loppuu kuitenkin siinä vaiheessa, kun aletaan tehdä tulkintoja ja
rajanvetoja. Esimerkiksi erimielisyyksiä saattaa syntyä siitä, onko jollekin alueelle
tullut vaikutteita idästä vai etelästä; useinhan naapurialueiden välillä on kontakteja,
jolloin myös esinetyypit tai -tyylit saattavat levitä.
Ja tietysti silloin, kun halutaan suhteuttaa jokin arkeologinen kulttuurialue johonkin
väestöön tai kielimuotoon, ollaan jo aivan yhtä huteralla perustalla kuin genetiikassa
ja kielentutkimuksessakin.
Arkeologian väittämien varmuusasteita voidaan kuvata seuraavasti:
- "Nuorapainanteilla koristeltu keramiikanvalmistustyyli näyttää levinneen Tonavan ja
Lounais-Suomen väliselle alueelle hyvin nopeasti vuoteen 3200 calBC mennessä."
(Hyvin varmaa: ei esitetä mitään muuta kuin mitä arkeologian menetelmät kertovat.)
- "Nuorakeramiikka näyttää levinneen pääasiassa uuden väestön mukana, koska varhaisempia
keramiikkatyylejä valmistettiin vielä niiden rinnalla."
(Hieman epävarmempaa: ei tiedetä, onko väestö todella liikkunut vai onko uusi
keramiikkatyyli levinnyt vain alkuväestön "trenditietoisen" nuorison keskuuteen, mikä
selittäisi rinnakkain esiintymisen.)
- "Nuorakeramiikan mukana levisi indoeurooppalainen kantakieli."
(Hyvin epävarmaa: vaikka nuorakeramiikka olisi syntynyt sellaisessa paikassa sellaiseen
aikaan, että kielentutkimuksen perusteella sinne sijoittuisi indoeurooppalaisen kantakielen
puhuma-alue, ei ole mitään todisteita siitä, että uusi kieli levisi tuolloin sinne
minne keramiikkakin. Ja vaikka olisi levinnytkin, se olisi tapahtunut hitaammin: on paljon
helpompi oppia uusi tapa valmistaa keramiikkaa kuin vaihtaa äidinkielensä kokonaan
vieraaseen kieleen. Ja sekä uusi tyyli että valmiit saviruukut on helppo viedä alueille,
joilla puhutaan vierasta kieltä - esimerkiksi naimakaupan seurauksena.
Takaisin pääsivulle
|