Monitieteisyydestä

Jaakko Häkkinen
(22.4.2005)



Alkuperätutkimuksen yhteydessä puhutaan usein monitieteisestä tai tieteidenvälisestä tutkimuksesta (en puutu tässä määritelmien tarkempiin merkityseroihin vaan puhun yleisellä tasolla "monitieteisestä" tutkimuksesta). Tällöin yhdistellään eri tieteenalojen tuloksia kattavan kokonaiskuvan saamiseksi.

Esimerkiksi pelkän kielitieteen perusteella saamme tietoa ainoastaan kielemme alkuperästä. Vastaavasti pelkän arkeologian perusteella saamme tietoa ainoastaan aineellisen kulttuurimme alkuperästä. Jos haluamme saada tietoa sekä kielemme että kulttuurimme alkuperästä, meidän on ryhdyttävä monitieteisiksi.

Monitieteisyys tarkoittaa siis sitä, että eri tieteenalojen tulokset lätkäistään päällekkäin kokonaiskuvan saamiseksi. Konkreettisimmin tämän voi hahmottaa piirtoheitinkalvo-esimerkin avulla: ensimmäiseen kalvoon merkitään kielitieteen tulokset, toiseen arkeologian tulokset, ja sitten kalvot asetetaan päällekkäin.

On huomattava, että monitieteisyys ei suinkaan tarkoita sitä, että otetaan yhden tieteenalan tulokset ja ryhdytään niiden perusteella arvailemaan muiden tieteenalojen tutkimuskohteiden alkuperää. Emme siis voi sanoa: "Arkeologinen jatkuvuus Suomessa on ilmeinen, joten kielellinenkin jatkuvuus on ilmeinen."

Nimittäin arkeologian tulosten perusteella emme voi tietää mitään varmaa menneiden aikojen kielitilanteesta. Ainoastaan kielitieteen keinoin voimme saada tietoa kielitilanteesta. Aivan yhtä perusteetonta olisi sanoa: "Uralilainen kieli näyttää levinneen tänne Volgan mutkasta, joten esi-isämme ovat ilmeisesti saapuneet tänne sieltä."

Tietystikään kielitiede ei voi kertoa yhtään mitään ihmisten geneettisestä alkuperästä, koska se tutkii vain kieltä. Vain genetiikka voi kertoa ihmisten geeneistä. Tämä jälkimmäisen lainauksen osoittama virhe oli yleinen sata vuotta sitten, kun taas ensin mainittu virhe on yleinen nykyään.

Erityisen kummallista on joidenkuiden vankkumaton usko arkeologian voimaan: he vaativat että kieli on pakotettava arkeologian tuloksiin, riippumatta siitä, mitä kielentutkimus sanoo. Se olisi kuitenkin aivan yhtä järjetöntä kuin jos minä vaatisin heitä unohtamaan kaiken arkeologisen tietämyksen ja olettamaan yksin kielitieteen perusteella, että aineellinen kulttuurimme on kokonaisuutena peräisin Volgan mutkasta.

Esimerkkitapaus: Saame

Jotta lukijalle hahmottuisi paremmin tieteenalojen ehdoton riippumattomuus toisten tieteenalojen tuloksista, tarkastelen tässä välissä lyhyesti saamelaista kielialuetta.

Saamelainen kielialue on nk. kielijatkumo, eli naapurikielten puhujat saattavat ymmärtää toisiaan vielä sangen hyvin, mutta jatkumon ääripäät eivät enää mitenkään ymmärrä toisiaan. Saamelaiskieliä on (tai oli ainakin vielä jonkin aikaa sitten) kymmenen, lounaasta itään lukien: eteläsaame, uumajansaame, piitimensaame, luulajansaame, pohjoissaame, inarinsaame, koltansaame, kildininsaame, akkalansaame ja turjansaame. Kielten ketju ulottuu Keski-Ruotsista Suomen Lapin kautta Kuolan niemimaalle.

Kaikki saamelaiskielet palautuvat kantasaameen. Kantasaame taas palautuu kantauraliin kuten kaikki muutkin uralilaiset kielihaarat. Nykyään saamea ei puhuta Suomessa Sodankylän kunnan eteläpuolella (näsäviisaille tarkennus: yksittäisiä kaupunkisaamelaisia ja saamen opiskelijoita lukuun ottamatta). Kuitenkin saamelaiskieliä tiedetään puhutun aiemmin Etelä-Suomessa saakka. Tästä ovat pitävimpänä todisteena sellaiset paikannimet, joiden muoto voidaan selittää ainoastaan saamen erilliskehityksen läpikäyneen kielimuodon avulla eikä esimerkiksi suomen, ruotsin, venäjän tai saksan avulla. Paikannimet ovat nimittäin paikkaan sidottuja, toisin kuin lainasanat, joten ne eivät ole voineet kulkeutua tänne mistään: paikat on nimetty täällä Etelä-Suomessa saamelaisen kielimuodon puhujien toimesta alle 2000 vuotta sitten - ja mitä pohjoisempana, sitä myöhemmin.

Kuitenkin arkeologit ovat esittäneet, ettei ole mitään sellaisia selkeitä kulttuurisia jälkiä, jotka osoittaisivat jonkin muun väestön kuin suomalaisten siirtyneen tai levittäytyneen tällä ajanjaksolla etelästä pohjoiseen. Kuinka tämä on selitettävissä?

Ehkä kieli on levinnyt ilman kulttuuria. Tämä on mahdollista sikäli, että karussa Lapissa eloonjääminen on todennäköisintä kun eletään "maassa maan tavalla". Toisin sanoen on luonnollista, että pohjoiseen saapunut väestö omaksuu pohjoisessa jo vuosituhansia asuneen väestön tehokkuudessaan optimiinsa kehittyneet elinkeinot ja elintavat. Äkkinäinen voisi ajatella, että tällaisessa tilanteessa tulokkaat myös olisivat se väestö joka vaihtaisi kielensä, eikä suinkaan alkuväestö.

Mutta totuus on, että kielenvaihtoon johtavat syyt eivät ole matemaattisesti laskettavia. Väkiluku tai kulttuurinen ylivoima eivät automaattisesti aiheuta voittoa kielenvaihtotilanteessa. Sosiaaliset syyt ovat moninaiset ja saattavat vaikuttaa lopputulokseen; esimerkiksi se, ovatko seka-avioliitot enimmäkseen yksisuuntaisia (yhteen väestöön kuuluva mies hakee vaimon toisesta väestöstä) ja määrittyykö suku isän vai äidin kautta - ja lisäksi puhdas sattuman sysäys voi painaa vaakakupissa kaikkia "järjellisiä" syitä enemmän.

Tällainen vaihtoehto vaikuttaa saamelaisten kohdalla hyvin uskottavalta, kun otetaan huomioon kiistämätön lähtötilanne: kielialue on siirtynyt tuhat kilometriä pohjoisemmaksi ilman arkeologisesti havaittavaa vaikutusta. Toisin sanoen Lapin asukkaiden kulttuuri ja geenit eivät ole kovinkaan paljon muuttuneet, vaan he ovat ainoastaan omaksuneet uuden kielen.

Lopputulos olisi voinut myös olla, että vain geenistö olisi muuttunut suuresti, kieli ja kulttuuri taas eivät; tai että vain kulttuurikuva olisi muuttunut, kieli ja geenit eivät. Tai vastaavasti niin, että kaksi näistä tekijöistä olisi muuttunut ja vain yksi ei; tai että kaikki olisivat muuttuneet, tai ettei mikään olisi muuttunut. Prosessin lopputulos ei ole tieteen keinoin ennustettavissa.

Tärkeintä on kuitenkin se esimerkkimme antama todistus, etteivät alkuperän eri tekijät ole sidoksissa toisiinsa: arkeologian todistuksen ("ei havaittavaa kulttuurivaikutusta") perusteella emme voi tehdä päätelmiä kielestä.

Entäs jos tulokset ovat keskenään ristiriidassa?

Siltähän se saattaa äkkinäisestä näyttää: kielentutkijoiden mukaan uralilainen kieli on levinnyt tänne idästä Volgan mutkan tienoilta, ja arkeologien mukaan kulttuuri on levinnyt tänne pääosin etelästä, samoin kuin Suomen alkuasuttajat ovat tulleet tänne genetiikan perusteella pääosin etelästä.

Mitään ristiriitaa ei kuitenkaan ole, juuri edellä käsitellystä syystä: kielitiede, arkeologia ja genetiikka tutkivat eri kohteita, täysin erilaisia ihmisyyden tasoja. Mitä tahansa sitten saammekaan selville kielestä, ei voi mitenkään olla ristiriidassa sen kanssa, mitä saamme selville muinaisista esineistä. Tai päinvastoin.

Ristiriitatilanne syntyisi vain silloin, jos yksi kielitieteellinen menetelmä viittaisi yhden ja saman tutkimuskohteen kohdalla itään ja toinen länteen, tai jos yksi arkeologinen menetelmä viittaisi yhden ja saman tutkimuskohteen kohdalla etelään ja toinen pohjoiseen.

Kuinka eri tieteenalojen tulokset sitten voi yhdistää?

Tulosten yhdistäminen alkaa siitä, kun hyväksytään kunkin tieteenalan perustelluimmat näkemykset. Eli hyväksymme sen, että uralilainen kieli on levinnyt Suomeen idästä (tai kaakosta, jos luette tätä kovin pohjoisessa), kun taas aineellinen kulttuuri on levinnyt tänne etelästä.

Tulosten yhdistäminen tarkoittaa käytännössä ajallista ja paikallista hienosäätöä ja yhteensovittamista. Eli meillä on jonkinlainen ajoitus kielen leviämiselle, ja meillä on jonkinlainen käsitys siitä, että kielen on täytynyt levitä tänne sen alueen halki, joka nyt jää Suomen ja Keski-Volgan (se kuuluisa mutka) väliin.

Sitten katsomme, mitä arkeologia sanoo: mitkä kulttuurit sopivat suunnilleen tuohon aikaan ja paikkaan. Lisäapua tulosten yhdistämiselle saamme siitä, että kielen ja kulttuurin välillä on eräs säännönmukaisuus. Nimittäin jos yhdessä kulttuurissa tunnetaan jokin tietty ilmiö (oli se sitten ase, työkalu, vaate tai jokin henkinen käsite) ja toisessa ei, ja jos tämä ilmiö sitten näkyy lainatun tuohon toiseen kulttuuriin, niin usein luonnollisesti myös tuota ilmiötä kuvaavaa sanastoa lainataan ilmiön mukana.

Toisin sanoen tulosten yhdistämiseksi etsimme arkeologista kulttuuria, joka sattuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja jonka leviämissuunta on oikea. Sattumalta Keski- ja Ylä-Volgan suunnalta on jatkuvasti levinnyt arkeologisesti havaittavia kulttuurivaikutteita tähän suuntaan, mikä sopii tietysti hyvin yhteen sen kanssa, että kielenkin tiedetään levinneen sieltä tähän suuntaan eikä päinvastoin. Olisi erikoista, jos kieli olisi levinnyt vastavirtaan suhteessa kulttuurivaikutteisiin.

Viime vuosina kielentutkijat ovat esittäneet erilaisia arvioita uralilaisen kantakielen leviämisen ajoituksesta. Viimeistään sen on täytynyt tapahtua 2000 eaa., ja aikaisintaankin se on voinut alkaa ehkä noin 5000 eaa. (Toistettakoon tässä, että minkään muun tieteenalan perusteella ei luonnollisestikaan voida ajoittaa kielen leviämistä.)

Ne arkeologiset kulttuurit, jotka sopivat tähän aikahaarukkaan ja ovat levinneet tänne Ylä- ja Keski-Volgan suunnalta, ovat kampakeraamisen kulttuurin eri vaiheet sekä tekstiilikeramiikka ja Sejma-Turbinon pronssikulttuuri.

On huomattava, että uralilaisen kielen leviäminen esimerkiksi Lappiin saakka (nykyiset saamelaiskielet) ei ole käytännössä voinut tapahtua yhtenä nopeana liikkeenä. Vaikka yksittäisiä esineitä (keramiikkaa tai pronssiesineitä) olisikin suhteellisen nopeasti päätynyt kauppurien mukana jopa Lappiin ja vaikka uuden esineen nimikin olisi levinnyt kauas, ei kielenvaihto ole tapahtunut hetkessä (kielenvaihdosta on tulossa oma sivunsa).

Niinpä todennäköisin kehityskulku onkin sellainen, että uralilainen kieli on levinnyt etapeittain sitä mukaa kun kieli on saavuttanut puhujiensa korkeatasoisen kulttuurin (tai muiden syiden) vuoksi prestiisiaseman, eli kun kielestä on tullut niin "cool" (kuten englannista nykyään), että se valtaa hitaasti alaa alueen alkuperäiseltä kieleltä - johtaen lopulta (ainakin tässä tapauksessa, kun kerran tätäkin tekstiä kirjoitan uralilaisella kielellä) kielenvaihtoon.

Eli ajanhetkien 1 ja 2 välissä kieli leviää länttä kohti pisteiden A ja B välisen matkan; ajanhetkien 2 ja 3 välissä kieli leviää edelleen pisteiden B ja C välisen matkan; ajanhetkien 3 ja 4 välissä kieli leviää edelleen pisteiden C ja D välisen matkan jne.

Näin ollen sopivia arkeologisia kulttuurejakin tarvitaan useita. Voi olla, että varhainen keramiikka on levittänyt uralilaista kieltä jo jonkin matkaa, muttei välttämättä niin kauas kuin minne itse keramiikka on levinnyt. Nuorempi vaihe eli tyypillinen kampakeramiikka on saattanut taas siirtää kielirajaa jonkin matkaa länteen, ja lopulta ehkä vaikkapa tekstiilikeramiikka on sitten saattanut hivuttaa uralilaisen kielialueen jo Suomen nykyisten rajojen sisäpuolelle.

Vain tällä tavalla edeten on mahdollista luoda monitieteinen ja kattava katsaus eri kulttuuripiirteidemme alkuperiin. Muitakin keinoja on, mutta niiden kohdalla puhutaan jo moniepätieteisestä tutkimuksesta.




Takaisin pääsivulle