Useimmin Kysytyt Kysymykset
Alkuperäkeskusteluun pääsee ehkä helpommin mukaan, kun aihe pilkotaan osiin.
Siksi käynkin tällä sivulla kaikki perustelut läpi kohta kerrallaan. Suosittelen
lukijaa käymään kysymykset ensin läpi järjestyksessä ja vasta toisella lukukerralla
hyppimään eteenpäin viitattuihin kohtiin ja taas takaisin. Näin kokonaisuus hahmottunee
parhaiten.
Kysymykset pyörivät pääasiassa Kalevi Wiikin alkuperäteorian ympärillä. Wiik on
julkaissut aiheesta kaksi kirjaa: Eurooppalaisten juuret (2002) ja
Suomalaisten juuret (2004). Wiikin teoria on tiivistettynä se, että aivan
kuten suomalaisten esivanhempien enemmistö vaelsi jääkauden jälkeen hitaasti Suomeen
Ukrainasta saapuen eteläiseen Suomeen noin 8500 cal-eaa eli kalenterivuotta ennen
ajanlaskun alkua, samoin myös suomalais-ugrilainen kieli (jolla tarkoitetaan uralilaista
kielimuotoa) olisi samaa alkuperää, eli kantauralia olisi puhuttu jo jääkauden lopulla,
viimeistään noin 12000 cal-eaa Ukrainassa.
Mainittakoon nyt, ettei se tulisi lukijalle yllätyksenä, että uralistiikan eli
vertailevan suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen perustelluimpien teorioiden kanssa
Wiikin teoria on pahasti ristiriidassa. Siksi hänen kritisoijansa ovatkin pääasiassa
kielitieteilijöitä. Sen sijaan koska Wiik perustaa teoriansa genetiikan ja arkeologian
tuloksille, on selvää etteivät näiden tieteenalojen edustajat ole yhtä suuressa määrin
havainneet ristiriitoja.
Merlijn de Smit on koonnut sivuilleen linkkilistaksi suurelta osin kaiken Wiikin
teorioiden ympärillä viimeisten kahdeksan vuoden aikana käydyn keskustelun
(ks. linkkisivu jahka se ilmestyy).
1. Mikä se Wiikin virhe oikein on?
Wiik ei kunnioita tieteenalojen tulosten autonomiaa eli itsenäisyyttä. Jokaiselle
tieteenharjoittajalle pitäisi olla selvää, että yhtä tutkimuskohdetta voidaan
pääsääntöisesti tutkia yhden tieteenalan keinoin. Kieltä tutkitaan kielentutkimuksen
keinoin, geeniperimää tutkitaan genetiikan keinoin ja aineellista kulttuurijäämistöä
arkeologian keinoin. Esimerkiksi kielestä ei voida tehdä johtopäätöksiä muuten kuin
kielentutkimuksen keinoin ja kielentutkimuksen tuloksia kunnioittaen.
Wiik kuitenkin rikkoo tätä tieteenteon perusperiaatetta vastaan ja tekee johtopäätöksiä
kielestä aivan muiden tieteenalojen kuin kielitieteen pohjalta (ks. kysymys 5).
Wiik ohittaa täysin kielentutkimuksen tulokset - tai mikä vielä pahempaa, ohittaa kaikki
parhaiten perustellut teoriat ja valikoi vanhentuneita ja jo kumottuja teorioita, jotka
tukevat hänen omia arvailujaan, ja väittää niitä edelleen päteviksi (ks. kysymys 6).
Syynä tähän saattaa olla se, että Wiik hahmottaa suomalaisten alkuperän yhtenä
kokonaisuutena: hän olettaa että geenit, kieli ja kulttuuri olisivat tulleet
automaattisesti (tai vähintäänkin erittäin suurella todennäköisyydellä) samalta
suunnalta samaan aikaan. Wiik siis olettaa, että tutkimuskohde on yksi ainoa
"alkuperä", joten riittää että selvitetään enemmistö eli kaksi kolmesta osatekijästä.
Eli kun arkeologia ja genetiikkaa viittaavat samaan suuntaan, Wiikin mielestä ei ole
mitään merkitystä enää sillä, mihin kielitiede viittaa.
Tämä on kuitenkin virheellinen oletus, koska kaikki kolme käsiteltyä alkuperän
osatekijää (kieli, geeniperimä ja aineellinen kulttuuri) ovat itsenäisiä eivätkä
niiden tulokset muutu toisten tieteenalojen tulosten perusteella - tai niiden ei
ainakaan pitäisi muuttua.
Kielentutkimuksen mukaan kieli on peräisin idästä ja paljon myöhäisemmältä ajalta
kuin Wiik olettaa pelkästään arkeologian ja genetiikan perusteella (ks. kysymys 2).
Lisäksi suurin osa Euraasian väestöistä on jossain vaiheessa vaihtanut kielensä
(ks. kysymys 4), mikä jo itsessään osoittaa, ettei kieli suinkaan ole sidoksissa
geeniperimään eikä kulttuuriin kuten Wiik olettaa.
Wiikin perustavanlaatuisimmat virheet voidaan tiivistää seuraavasti:
-
Tehdessään päätelmiä kielestä muiden tieteenalojen kuin kielentutkimuksen keinoin
Wiik asettuu teoriansa kieltä käsittelevältä osalta tieteen ulkopuolelle.
-
Vastaavan virheen Wiik toistaa pienemmässä mittakaavassa myös päinvastaiseen
suuntaan perustellessaan genetiikan ja arkeologian tulosten tulkintaansa vanhentuneilla
ja kumotuilla kielitieteellisillä teorioilla, väittäen niitä edelleen päteviksi.
-
Wiik ei ota kuuleviin korviinsa eikä näkeviin silmiinsä menetelmiään kohtaan
osoitettua kritiikkiä. Hän ei ota sisäjakeluun myöskään vanhentuneita teorioita
(joita hän siis käyttää tukemaan omaa teoriaansa) vastaan esitettyjä kumoavia
perusteluja, eikä edes yritä mitenkään perustella käyttämiään vanhentuneita teorioita;
hän yksinkertaisesti väittää että useimmat tutkijat kannattavat juuri niitä. Ja koska
Wiikin tietoon on useita kertoja saatettu, ettei tilanne suinkaan ole tämä, kyseessä
näyttäisikin olevan joko tahallinen vääristely tai pitkälle edennyt hataramuistisuus.
Näin Wiik on siirtynyt tieteen kentältä uskon puolelle: hänelle ei ole enää merkitystä
sillä, mikä teoria on vankimmin perusteltu, vaan hän valitsee oman mieltymyksensä mukaan
ne teoriat joihin haluaa uskoa, eli ne jotka sopivat hänen omaan teoriaansa.
Näiden syiden vuoksi Wiikin teoriat kielen osalta jäävät siis tieteen ulkopuolelle:
ne ovat epätieteellisiä. Esimerkiksi skeptikot kutsuvat yleisesti tällaista toimintaa,
jossa epätieteellistä ja kaikki tieteelliset vasta-argumentit huomiotta jättävää teoriaa
väitetään tieteeksi, nimityksellä "huuhaa". Tämä tulisi saattaa erityisesti
Tieto-Finlandia-ehdokkaat valitsevien tahojen tietoisuuteen - nimitettiinhän Wiikin
ensimmäinen alkuperäkirja erehdyksessä jopa ehdolle palkintoon.
Mikäli Wiik korjaisi mainitut virheet ja palaisi tekemään tiedettä, hänen teoriansa
olisi tieteellinen ja sellaisena samanarvoinen muiden teorioiden joukossa. Sitä
voitaisiin verrata perustelujen tukevuuden osalta muihin alkuperäteorioihin, ja
tämän jälkeen selviäisi, mikä teoria on vahvin. Tosin on korostettava, että mikäli
Wiik korjaisi mainitut virheet, hän ei mitenkään voisi enää päätyä niihin väittämiin,
joita hän nyt uralilaisesta kielestä esittää: hänen teoriansa kun on pahasti
ristiriidassa suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen perustelluimpien teorioiden kanssa.
Tässä vaiheessa en vielä ota perusteellisemmin kantaa genetiikan ja arkeologian osuuteen
Wiikin teorioissa. Mikäli näiden alojen asiantuntijat löytävät Wiikin lähtökohdista tai
argumentoinnista vakavia puutteita, raportoin asiasta tällä sivustolla.
2. Millä perusteella uralilainen kieli on peräisin idästä Volgalta eikä etelästä Ukrainasta?
1. Kielikunnan sisäinen analyysi
Uralilainen kielikunta ulottuu lännestä Keski-Ruotsista (eteläsaame) itään Jenisein
yläjuoksulle (selkupit) ja Taimyrin niemimaalle (nganasanit), ja vielä vähän aikaa
sitten jopa Altain ja Sajanin vuoristoon Venäjän, Mongolian ja Kiinan välisille rajoille.
Kielikunnan nykyisen puhuma-alueen suurin ulottuvuus on noin 4200 kilometriä, eli
suunnilleen saman verran kuin on matkaa Helsingistä Egyptin etelärajalle.
Kielikunnan muinaista leviämiskeskusta jäljitettäessä on otettava huomioon muutamia
seikkoja. Keskenään lähisukuisten kielten ryhmiä (jotka voidaan ongelmitta palauttaa
yhteiseen välikantakieleen) on yhdeksän: saame, itämerensuomi, mordva, mari, permi,
unkari, mansi, hanti ja samojedi. Vastaavat kantakielet ovat kantasaame, kantasuomi,
kantamordva, kantamari, kantapermi, kantaunkari, kantamansi, kantahanti ja kantasamojedi.
Vanhalle monitasoiselle jakautumismallille (uralilainen kantakieli - suomalais-ugrilainen
kk. - suomalais-permiläinen kk. - suomalais-volgalainen kk. - suomalais-saamelainen
kk. - kantasuomi) ei ole riittäviä perusteita; edes ugrilaisen kantakielen rekonstruoiminen
(josta ennen johdettiin unkari, mansi ja hanti) ei ole kiistatonta.
Merkittävää on, että erityisesti reuna-alueiden kielihaarat ovat levinneet laajoille
alueille ja samalla eriytyneet useiksi kieliksi. Vielä 1900-luvulla täällä lännessä
oli saamelaiskieliä kymmenen ja itämerensuomalaisia kieliä yhdeksän, kun taas idässä
samojedikieliä oli yhdeksän, hantilaiskieliä kolme ja mansilaiskieliä neljä. Muita
kielihaaroja voidaan sanoa keskusalueen kieliksi. Niitä on puhuttu selvästi pienemmillä
alueilla, eivätkä ne myöskään ole jakautuneet kovinkaan moneksi kieleksi: mordvalaiskieliä
on nykyään kaksi, samoin marilaiskieliä, permiläiskieliä on kolme ja unkari on yksi ainoa
kieli. Unkari sijoittuu luokittelullisesti suunnilleen permin ja mansin väliin, ja se on
ilmeisesti ollut muinaisuudessa alueellisesti lähempänä mansia.
Kielikunnan levinneisyydestä voidaan tehdä eräitä päätelmiä. Esimerkiksi yhtenäisen
kielialueen laajuus (tai laajan kielialueen yhtenäisyys) viittaa puhuma-alueen
suhteelliseen nuoruuteen. Tämä johtuu siitä, että puhuma-alueen laajeneminen mahdollistaa
kielten eriytymisen, ja ajan mittaan syntyy ensin murre- ja sitten kielirajoja.
Vastaavasti jos kielirajoja ei vielä ole syntynyt, kielialueen laajeneminen on tapahtunut
vasta hiljattain.
Uralilaisten kielten levinneisyyttä kuvaavan kartan perusteella suurimmat puhuma-alueet
ovat suomella, komilla ja tundranenetsillä. Suomen kielen leviämisen kohti pohjoista
tiedetään alkaneen vasta alle tuhat vuotta sitten, ja komin ja tundranenetsin leviäminen
vastaavasti pohjoiseen ja länteen on vielä nuorempi ilmiö. Suomen kohdalla tilanne on
sikäli "keinotekoinen", että ilman valtiollisia sekaantumisia täällä olisi todennäköisesti
syntynyt uusia kielirajoja, esimerkiksi savon ja länsimurteiden väliin. Vain keinotekoisen
kirjasuomen yhtenäistävä vaikutus (kulloisenkin) valtion rajojen sisällä 1500-luvulta
lähtien on estänyt tämän.
Suomen kielen kohdalta tiedetään, että vanhinta ydinaluetta on eteläsuomi. Täältä
löytyykin suhteellisen tiheässä suppea-alaisia murteita (lounaismurteet, lounaiset
siirtymämurteet, hämäläismurteet), kun taas myöhemmin suomalaistuneessa pohjoisessa
murteiden puhuma-alueet ovat laajoja: etenkin peräpohjalais- ja savolaismurteita puhutaan
laajoilla alueilla.
Kun tarkastelukulmaa laajennetaan yhdestä kielestä yhteen kielihaaraan, oletetaan samojen
lainalaisuuksien pätevän edelleen. Kun nimittäin mennään ajassa riittävästi taaksepäin,
kyseessä on jälleen yhden kielen leviäminen: kantasuomen. Ja kun mennään vielä kauemmas
ajassa, kyseessä on jälleen yhden kielen leviäminen: kantauralin.
Kantasuomen tasolla leviämiskeskus näyttää vastaavasti sijoittuvan Suomenlahden
eteläpuolelle. Liivi, viro ja eteläviro eroavat jyrkästi toisistaan, vaikka niitä
puhutaan suppeilla naapurialueilla - vasta joitain satoja vuosia sitten pohjois- ja
eteläviro yhdistettiin yhdeksi kieleksi, jälleen valtiollisen puuttumisen ja keinotekoisen
kirjakielen avulla. Alun perin etelävirolla oli oma kirjakielensä. Vastaavasti idempänä
karjala-aunus ja pohjoisessa suomi ovat laajemmalla alueella puhuttuja kieliä. Savo on
karjalaista alkuperää, mutta pääosin valtiollisista syistä "suomalaistunut". Karjalan
puhuma-alueen jäätyä Venäjälle on karjalan murteisiin omaksuttu runsaasti venäläisiä
lainasanoja, mikä on synnyttänyt kielirajan savon ja karjalan väliin.
Kantauralin tasolla leviämiskeskus näyttää vastaavasti sijoittuvan Volgan
mutkaan, jonka ympärillä on "aina" puhuttu lähekkäin mordvaa, maria ja permiä. Niiden
puhuma-alueet ovat suppeita ja niillä on hämmästyttävän vähän yhteistä keskenään - mordvan
on sanottu olevan lähempänä kaukana luoteessa puhuttuja itämerensuomalaisia kieliä kuin
naapuriaan maria. Kaikki tämä viittaa siihen, että Volgan mutkan tienoo on uralilaisen
kielikunnan vanhaa ydinaluetta.
Lisäksi tiedetään hantia ja mansia (ja mahdollisesti myös unkaria) puhutun aikaisemmin
Uralin länsipuolella: tästä on mainintoja kirjoitetuissa lähteissä (tästä syystä nekin
voidaan laskea keskuskielten joukkoon). Mansien ja hantien laajat puhuma-alueet Siperian
puolella ovat siis myös suhteellisen myöhäisen leviämisen tulosta. Voi tosin olla, että
näitä kieliä on puhuttu pitkään kahta puolta Uralia; ensiksikin ne ovat erilaistuneet
enemmän kuin mainitut suomi, komi ja tundranenetsi, ja toiseksi niiden itäpuolisten
samojedikielten vanhan ydinalueen oletetaan olleen Sajanin vuoriston suunnalla. On syytä
olettaa Uralin ja Sajanin välilläkin puhutun pääosin uralilaisia kieliä, joko samojedia
tai hantia tai mansia.
Näin voidaan sijoittaa uralilaisen kielikunnan leviämisen varhaisvaiheet sisäisen
analyysin perusteella Volgan mutkan ympäristöön. Joet ovat olleet kaikkina aikoina
luontaisia kielirajoja (vrt. esim. Ruotsin saamelaiskielet), ja jokien perusteella
on hahmotettu myös uralilaisten keskuskielten puhuma-alueet.
Keskuskielet (nykyään kielihaarat) voidaan sijoittaa Volgan Y:n muotoisen
mutkakohdan ympärille. Tämän Y:n etelähaara on Volgan alajuoksu, luoteishaara Volgan
yläjuoksu ja koillishaara Kama. Volgan alajuoksun länsipuolella ja yläjuoksun
eteläpuolella alkoi kehittyä kantamordva, ja alajuoksun itäpuolella ja Kaman
eteläpuolella alkoivat kehittyä kantamansi ja kantahanti (ja ilmeisesti kantaunkari).
Volgan yläjuoksun ja Kaman pohjoispuolella alkoi kehittyä kantamari. Kaman
pohjoispuolella marin itäpuolella alkoi kehittyä kantapermi, sen ja marin rajan
asettuessa Vjatka-joelle, joka virtaa Kamaan pohjoisesta. Kaman eteläpuolella
kehittyi vastaavasti myös kaksi jo mainittua kieltä, lännessä Volgan suunnalla
kantamansi ja idässä Uralin suunnalla kantahanti. Kantaunkarin asemasta ei tässä
ole selvyyttä.
Reunakielet (nykyään kielihaarat) ovat sijainneet tämän Volgan mutka napana
piirretyn ympyrän ulkopuolella. Idässä kantasamojedi lienee jo varhain siirtynyt
Uralin itäpuolelle, kun taas lännessä alkoivat kehittyä kantasuomi ja kantasaame.
Kadonneiden nimeltä tunnettujen (merja, muroma jne.) ja tuntemattomien kielten
asema kielikunnassa on epäselvä, siksi niitä ei ole otettu tässä huomioon.
Kantasuomea, kantasaamea ja kantasamojedia on pidetty hyvin konservatiivisina: ne
ovat säilyttäneet kantauralin piirteitä ehkä hieman enemmän kuin keskuskielet.
Lateraaliteorian mukaan juuri periferiassa eli kaukana keskuksesta kieli yleensä
muuttuu hitaimmin.
Näyttää siltä, että kieli leviäisi helpommin vieraan kielen alueelle kuin lähisukukielen
alueelle. Tämä saattaa johtua siitä, että kielen leviämisen aikaan kieliraja ei vielä ole
syntynyt, vaan kyseessä on vasta murreraja. Tällöin keskinäinen ymmärrettävyys on vielä
säilynyt, eikä ole tullut tarvetta omaksua toista murretta. On toki mahdollista, että
keskusalueellakin on ollut kieliä, jotka jokin sukukieli on syrjäyttänyt. Mutta ainakin
alueen nykyaikaan säilyneet kielet ovat todiste siitä, että leviäminen on kuitenkin
yleensä tapahtunut keskusalueelta ulospäin.
Sisäisen analyysin keinoin on mahdotonta sanoa varmasti, millä puolella Volgan
mutkaa kantauralia on puhuttu ensin eli ennen kuin se alkoi levitä ja murteutua.
Myöskään ajankohtaan ei saada valaistusta sisäisen analyysin keinoin. Näihin
seikkoihin voidaan kuitenkin saada valaistusta muista seikoista, joita jäljempänä
käsitellään.
2. Paleolingvistinen analyysi
Lingvistinen paleontologia tai paleolingvistiikka tarkoittaa alkuperätutkimuksen
yhteydessä lähinnä sitä, että kantakielen alkuperäistä puhuma-aluetta pyritään
paikantamaan sellaisten sanojen avulla, jotka ovat periytyneet kantakielestä
mahdollisimman moniin sukukieliin ja joiden tarkoite voidaan maantieteellisesti
rajata. Tällöin tulevat kyseeseen erityisesti puiden ja eläinten nimet.
Esimerkiksi puiden muinainen levinneisyys saadaan selville siitepölynäytteistä.
Palkitsevinta on valita sellaisia puulajeja, joiden levinneisyys on kohdannut
vasta myöhään - näin saadaan kohtaamisalueen lisäksi samalla jonkinlainen ajoitus.
Paleolingvistisessä analyysissä on toki tiettyjä epävarmuustekijöitä, mutta
suuntaa-antavina tuloksia voitaneen silti pitää.
Kun on verrattu toisiinsa siperiankuusen, tavallisen kuusen, sembramännyn, tammen,
majavan ja siilin (joilla kaikilla on vanhaksi oletettu sana monissa uralilaisissa
kielissä) levinneisyyttä, on kantauralin puhuma-alue sijoitettu Ylä-Volgan ja Kaman
pohjoispuolisille alueille, eli sinne minne ensimmäisessä kohdassa sijoitin kantamarin
ja kantapermin puhuma-alueet. Sembramännyn vuoksi olisi kantauralin puhuma-alue
sijoitettava mainitun alueen koillispuolelle, Kaman yläjuoksun ja Ural-vuoriston
tienoille.
Mutta sembramäntyä merkitsevää omaperäistä sanaa tavataan vain permissä ja sen
itäpuolisissa kielihaaroissa (mansi, hanti, samojedi), joten on kaksi mahdollisuutta:
joko sana on tunnettu myös läntisissä kielihaaroissa (mari, mordva, itämerensuomi,
saame) mutta kadonnut niistä, tai sitten sana on tullut vasta kantauralin
itämurteeseen. Jos sembraa merkitsevä sana olisi ollut läntisissä kielihaaroissa,
sen ei suinkaan olisi tarvinnut kadota: moni sana on otettu uuteen käyttöön entisen
tarkoitteen jäätyä tuntemattomaksi. Erityisesti puiden nimissä tällaista merkityksen
siirtymistä on tapahtunut, joten todennäköisintä lienee, että sembramännylle on
keksitty sana vasta uralin itämurteeseen.
Lisäksi on havaittu, että itämerensuomella, mordvalla ja marilla on yhteiset sanat
mm. tammelle ja vaahteralle, mikä viittaa suhteellisen eteläiseen alkuperään.
Yhdistämällä nämä tulokset voidaan olettaa, että läntinen uralilainen puhuma-alue
(kantamariin, kantamordvaan, kantasuomeen ja kantasaameen johtanut murre) on
sijainnut melko etelässä Volgan mutkan länsipuolella, kun taas itäinen uralilainen
puhuma-alue (kantapermiin, kantaunkariin, kantamansiin, kantahantiin ja kantasamojediin
johtanut murre) on sijainnut pohjoisempana Kaman yläjuoksun ja Ural-vuoriston tienoilla.
Yhtenäisen suppea-alaisen kantauralin puhuma-alueesta ei selvää kuvaa saada tälläkään
keinolla, mutta jossain Ylä-Volgan ja Kaman välisellä alueella se on todennäköisemmin
sijainnut.
3. Indoeuropeistiikan tulokset
Näitä käsitellään seuraavan kysymyksen kohdalla.
3. Millä perusteella muka Ukrainan refugiossa ei puhuttu kantauralia tai Suomen
alkuperäisasukkaat eivät muka olleet uralinkielisiä?
Kielitieteen perusteella kantauralin ja kantaindoeuroopan välillä on ollut
lainasanakosketuksia. Samoin kosketukset ovat jatkuneet eri-ikäisten myöhempien
tytärkielten välillä. Tällä perusteella Kantaurali ja kantaindoeurooppa ovat
alkaneet levitä laajemmalle alueelle suunnilleen samanaikaisesti.
Kantaindoeuroopan kohdalla voidaan hyödyntää arkeologian avulla saatua absoluuttista
ajoitusta. Se perustuu siihen, että vaunuterminologiaa tavataan tytärkielistä
säännönmukaisesti kehittyneinä vastineina, eli tällaiset sanat palautuvat kantakieleen.
Jos sanat olisi lainattu kantakielen jälkeen tytärkielestä toiseen, niiden äänneasu
eroaisi vanhoista omaperäisistä sanoista. Niinpä kantaindoeurooppa oli vielä yhtenäinen
siihen aikaan kun vaunusanasto luotiin - ja tämä taas on tapahtunut kaiken järjen mukaan
silloin kun vaunut keksittiin.
Arkeologian perusteella tiedetään vanhimmat vaunut osineen keksityiksi noin 3600 calBC
(kalenterivuotta ennen ajanlaskun alkua). Vanhimpien vaunujen löytöpaikat osuvat
Mustanmeren pohjoispuolisille aroille, ja kielitieteen perusteella samalla alueella
oletetaan puhutun indoeurooppalaista kantakieltä: sillä kun oli kontakteja sekä
kaukasialaisiin kieliin (joita on "aina" puhuttu Kaukasuksella) että kantauraliin
(joka sijoitetaan suurimmalla todennäköisyydellä Keski-Volgalle, sen kuuluisan Volgan
mutkan tienoille).
Siis: kantaindoeurooppa oli yhtenäinen vielä vaunujen keksimisen aikaan, ja juuri
vaunut ovat tutkijain mielestä mahdollistaneet väestön ja/tai kielen nopean leviämisen.
Ja uralilainen kantakieli on alkanut levitä vasta samoihin aikoihin kuin indoeurooppalainen,
aikaisintaan suunnilleen 4000 calBC. Suomen alkuasuttajat saapuivat jo noin 8500 calBC,
joten he eivät voineet olla kieleltään uralilaisia.
Ukrainan refugio ajoitetaan jääkauden maksimin aikoihin, ja se olisi säilynyt yhtenäisenä
enintään vuoteen 14000 calBC. Jo tuolloin olisi siis täytynyt alkaa uralilaisen kantakielen
hajoaminen, jos se olisi ollut Ukrainan refugion kieli. Edellä esitetyn valossa ajatus on
mahdoton ja täysin vailla tieteellisiä perusteita.
4. Millä perusteella useimmat Euraasian väestöt ovat vaihtaneet kielensä?
Lähes millä tahansa maailman alueella asutuksen jatkuvuus alkuasutuksesta lähtien on
ilmeinen. Kuitenkin jokaisen laajalle levinneen kielikunnan menneisyydessä on välttämättä
suppea-alainen kantakieli. Niinpä esimerkiksi nykyisiä uralilaisten kielten puhuma-alueita
ajatellen on ilmeistä, että vain yksi (jos yksikään) niistä on alue, jolla uralilaista
kantakieltä on alunperin puhuttu. Kaikille muille kymmenille puhuma-alueille uralilainen
kieli on levinnyt myöhemmin, joko asumattomalle alueelle (mahdollisesti pohjoisin
tundravyöhyke) tai alunperin muunkielisen väestön keskuuteen. Siitäkin huolimatta, että
kaikilla alueilla asutus muodostaa jatkumon alkuasutuksesta nykypäivään saakka.
Suurin osa Eurooppaa on uralilaisen ja indoeurooppalaisen kielikunnan vallassa (lukuun
ottamatta baskin ja turkkilaisten kielten alueita), jotka palautuvat kahdelle
suhteellisen suppealle puhuma-alueelle Mustanmeren pohjoispuolisille aroille
(kantaindoeurooppa) ja havumetsävyöhykkeen eteläosiin Volgan mutkan tienoille
(kantaurali). Näin ollen kaikilla muilla alueilla, joilla kyseisiin kielikuntiin
kuuluvia kieliä puhutaan tai tiedetään puhutun, on tapahtunut kielenvaihto:
aikaisemmat asuttajat ovat omaksuneet uralilaisen tai indoeurooppalaisen kielen
ja hylänneet omat aikaisemmat kielensä.
5. Kirjoitat että Wiik esittää väitteitä kielestä jonkin muun tieteenalan kuin
kielitieteen perusteella. Mitä Wiik sitten on esittänyt?
Kotisivujensa Juuret-osion alussa ( http://members.surfeu.fi/kalevi.wiik/ ) Wiik
kirjoittaa:
"Suhteuttaessani toisiinsa arkeologisia kulttuureja ja kieliä olen joutunut
käyttämään olettamusta, jonka mukaan kulttuurit ja kielet vastaavat toisiaan. Olen
tehnyt näin siitäkin huolimatta, että kulttuurien ja kielten rajat eivät aina lankea
yhteen. Muutakaan mahdollisuutta en ole pystynyt löytämään. Toinen mahdollisuus
olisi tietenkin ollut se, että olisin ollut kokonaan käsittelemättä muinaisten
kulttuurien kieliä."
Eräs hyvä mahdollisuus olisi ollut esimerkiksi se, että Wiik olisi selvittänyt,
mitä kielitiede sanoo nykyään suomen kielen alkuperästä. Toiseksi paras vaihtoehto
olisi sitten ollut se, ettei kieltä olisi käsitelty lainkaan.
Nyt Wiik kuitenkin esittää, että koska arkeologian ja genetiikan perusteella maamme
alkuasuttajat ovat oletettavasti peräisin pääosin Ukrainasta, on jääkauden aikaisessa
Ukrainan refugiossa puhuttu suomalais-ugrilaista kieltä. Toisin sanoen: että
suomalais-ugrilaista tai uralilaista kantakieltä (näitä käytetään nykyään yleisesti
koko kielikuntaan viittaavina) olisi puhuttu jo noin 16 000 vuotta sitten Ukrainassa.
Tämä johtopäätös ohittaa täysin kaiken kielitieteellisen aineiston (ks. kysymykset 2
ja 3) ja on tehty pelkästään nykyväestöjen geenisuhteita menneisyyteen tulkiten sekä
arkeologisesti havaittavien kulttuurivirtausten pohjalta.
Jos Wiik haluaa tehdä päätelmiä kielestä, on turvauduttava kielitieteeseen. Kaikenlainen
muu kielellä spekulointi on silkkaa epätiedettä.
6. Mitä vanhentuneita teorioita Wiik sitten käyttää tukemaan omia spekulaatioitaan?
Wiik esittää, että vanhentunut käsitys on se, jonka mukaan indoeurooppalainen kieli olisi
levinnyt kuoppahautakulttuurin mukana Ukrainasta länteen vasta neljännellä
esikristillisellä vuosituhannella (eli vuoden 4000 calBC jälkeen), ja uusi ja
perustellumpi käsitys se, että indoeurooppalainen kieli olisi levinnyt jo vuosituhansia
aikaisemmin maanviljelyn mukana Etelä- ja Keski-Eurooppaan.
Todellisuudessa tilanne on päinvastainen: maanviljelysteoria on vanhentunut, ja eräät
kiistattomat tosiseikat osoittavat, ettei indoeurooppalainen kantakieli ole voinut hajota
ennen vuotta 3600 calBC ja että kantakielen puhuma-alue sijoittuu kuin sijoittuukin
Ukrainan aroille (tästä tarkemmin kysymyksessä 3).
Wiik itse oli mukana Lammin alkuperäsymposiumissa vuonna 1997, kun Asko Parpola esitti
tämän teorian epäämättömät todisteet, ja useissa yhteyksissä sen jälkeenkin asia on
ollut näkyvästi esillä - esimerkiksi Wiikin kahden vuoden takaisen kirjan
Eurooppalaisten juuret arvosteluissa. Siitä huolimatta Wiik esittää saman
väitteen maanviljelysteorian pätevyydestä myös uudessa kirjassaan (Suomalaisten
juuret, 2004). Hän ei yritäkään kumota paremmin perusteltua vaunuteoriaa, vaan
yksinkertaisesti vaikenee koko teoriasta ja toivoo, etteivät lukijat ole vielä
kuulleet siitä. No, nyt ovat...
Syy Wiikin huonomuistisuuteen tai vaihtoehtoisesti tutkimuseettisesti tuomittavaan
todisteiden pimittämiseen onkin sangen läpinäkyvä: hänen omat kieltä koskevat
teoriansa eivät pysy pystyssä Parpolan esittelemän teorian vallitessa. Nimittäin
kantaindoeuroopan ja kantauralin väliset läheiset suhteet (kantakielten vaiheesta
lähtien mm. runsaasti lainasanoja) vaativat, että kantauraliakaan ei voida ajoittaa
kovin paljon vanhemmaksi. Ja koska Wiik haluaa ajatella kantauralia puhutun Ukrainan
refugiossa joskus vuonna 14000 calBC, hänen on tietysti vastustettava vaunuteoriaa.
Niinpä hän yksinkertaisesti sivuuttaa kaiken teoriaa tukevan aineiston ja väittää
että maanviljelyksen leviämisen ja indoeurooppalaisen kielen toisiinsa kytkevä teoria
olisi yhä parhaiten perusteltu.
7. Eikö alkukoti ole voinut olla hyvinkin laaja, esimerkiksi Volgalta Suomeen
ulottuva? Muinaiset metsästäjä-keräilijäthän ovat saattaneet liikkua tuhatkin
kilometriä vuodenaikojen välillä.
Laajan puhuma-alueen kannattajat vetoavat yleensä metsästäjä-keräilijöiden suureen
liikkuvuuteen. Kuitenkin tämä liikkuvuus on aivan eri suuruusluokkaa kuin oletettu
kantauralin laaja puhuma-alue.
Esimerkiksi Kuolan saamelaiset ovat liikkuneet Jäämeren rannikon tundran ja sisämaan
metsävyöhykkeen välillä yleisesti noin sadan kilometrin suuruusluokkaa olevia
etäisyyksiä, kun taas Volgan mutkasta Suomeen on linnuntietäkin noin 1500 km,
jokireittejä pitkin yli 2000 km. Siperian puolen metsästäjä-keräilijöiden
puhuma-alueetkaan eivät ole valtavia, kun otetaan huomioon, että mansilaiskieliä
on ollut neljä ja hantilaiskieliä kolme.
Lisäksi, kuten kysymyksen 2 kohdalla kävi ilmi, laajat puhuma-alueet ovat nuoria
ja hetkellisiä.
Toki on mahdollista, että uralilainen kantakieli on ulottunut Suomeen jossakin
vaiheessa - ja näin itse asiassa jatkuvuusteoriassa oletetaankin. Leviäminen näin
laajalle alueelle merkitsee kuitenkin sitä, että kielellistä yhtenäisyyttä on
mahdoton ylläpitää. Kieli alkaa murteutua, ja kun yhdistävät välimurteet sitten
katoavat esimerkiksi jäämällä toisten murteiden syrjäyttämiksi, syntyy kieliraja.
Toisin sanoen kantakielen leviäminen laajalle alueelle merkitsee kantakielen
kauden päättymistä: siirrytään erillisten tytärkielten kauteen - on syntynyt
kielikunta. Kantakielen laaja puhuma-alue on siis vain hetkellinen välivaihe,
joka seuraa suppea-alaisen kantakielen vaihetta ja edeltää eriytyneiden tytärkielten
vaiheita.
Ja koska indoeurooppalaisen tahon ajoituksen perusteella kantauralikin on ollut
yhtenäinen vielä suunnilleen neljännen esikristillisen vuosituhannen alussa, on
kantakieli voinut levitä laajalle alueelle vasta tämän jälkeen (ks. kysymys 3).
Kantaurali on selvästi liian myöhäinen kielimuoto voidakseen olla Suomen alkuasuttajien
kieli.
8. Entäs jos kantauralin puhuma-alue ei sijainnutkaan Volgan mutkassa vaan Suomessa?
Tämä ei vaikuta mahdolliselta, koska kaikki todisteet viittaavat siihen että kantauralia
puhuttiin Volgan mutkan tienoilla; ks. myös kysymykset 2 ja 3.
9. Mitä kieltä ensimmäiset suomalaiset sitten puhuivat?
Ensiksikin noin varhaisista ajoista puhuttaessa on harhaanjohtavaa käyttää nimitystä
"suomalainen", koska Suomen kansa on muodostunut vasta viimeisten muutaman sadan vuoden
aikana. Puhumme siis mieluummin "nykyisen Suomen alkuasuttajista". Toki genetiikan
lainalaisuuksien perusteella vaikuttaa todennäköiseltä, että nykysuomalaisten perimästä
suurin osa palautuu noihin alkuasuttajiin, ja eriaikaiset tulokkaat ovat tuoneet vain
pieniä lisiä perimäämme.
Koska uralilainen kieli on levinnyt tänne vasta noin vuoden 4000 calBC jälkeen, eivät
alkuasuttajat ole voineet puhua uralilaista kieltä. Mutta olisivatko he voineet puhua
jotakin kantauralin kaukaista sukukieltä? Teoriassa ehkä olisivat, saattavathan kaikki
maailman ihmiskieletkin lopulta olla sukua toisilleen. Mutta kielitieteen keinoin ei
uralilaisille kielille kuitenkaan ole voitu löytää sukukieliä, joten asialla on turha
spekuloida: todisteita ei ole toistaiseksi ollut mahdollista löytää.
Keski-Euroopan alkuperäisistä, paleo- eli muinaiseurooppalaisiksi kutsutuista kielistä
sen sijaan on jäänyt jälkiä esimerkiksi germaanisiin kieliin, joiden perusteella voidaan
sanoa, ettei tuo kieli muistuttanut kantauralia. Tämä on eräs todiste, joka kumoaa Kalevi
Wiikin väitteen, jonka mukaan germaanisista kielistä löytynyt substraatti olisi muka
ollut uralilaista eli suomalais-ugrilaista.
Lapissa on ehkä puhuttu vielä sangen myöhään jotain tuntematonta kieltä. Monissa
paikannimissä ja lainasanoissa on nimittäin sellaisia äännepiirteitä, joita ei voida
selittää kantasaamen oman kehityksen kannalta eikä myöskään suomalaisella, ruotsalaisella
eikä venäläisellä lainavaikutuksella.
10. Ovatko Wiikin tekemät johtopäätökset suomalaisten geneettisistä juurista
epätieteellisiä ja perusteettomia, koska niissä ei ole otettu huomioon kielitiedettä?
Eivät toki. Aivan kuten kielestä ei voida tehdä päätelmiä genetiikan tai arkeologian
tulosten perusteella, ei myöskään geneettisistä juurista voida tehdä päätelmiä
kielitieteen tulosten perusteella.
Jos Wiikin genetiikkaan pohjautuvia päätelmiä arvostellaan, se on tehtävä genetiikan
tuloksiin vedoten ja genetiikan menetelmin. Genetiikan tulosten tulkitsemiseen
liittyy kuitenkin paljon epävarmuustekijöitä, joihin palaan myöhemmin.
Takaisin pääsivulle
|