Mikä alkuperässämme sitten on varmaa?



Ehdottoman varmasti ei voida sanoa juuri mitään: tämänkaltaisissa tieteissä on tyydyttävä todennäköisyyksiin. Nykytutkimuksen perusteella voidaan kuitenkin esittää joitain karkeita näkemyksiä.

Kielentutkimuksen tulokset

Kielentutkimuksen perusteella suomen kieli palautuu uralilaiseen kantakieleen, jota on puhuttu idässä, jossakin Volgan laajan vesistöalueen lähistöllä havumetsävyöhykkeellä arviolta noin 6 000 vuotta sitten. Suomeen uralilainen kieli on levinnyt todennäköisesti hieman mainittua aikaa myöhemmin tai jopa paljon myöhemmin - tästä ei ole toistaiseksi mahdollista saada tarkkaa tietoa.

Eräät tutkijat pitävät mahdollisena, että uralilaisen kielen puhujat olisivat olleet eräs maahamme heti jääkauden päätyttyä saapunut väestöryhmä, mutta kielitiede ei anna tukea tällaiselle oletukselle. Nimittäin kantauralin ja kantaindoeuroopan tiiviit suhteet, joiden todisteina ovat lukuisat kantakielten tasoja heijastelevat lainasanat, edellyttävät sangen yhtenäisiä ja suppea-alaisia puhuma-alueita toistensa naapuruudessa vielä sangen myöhään, noin 4000 - 3500 calBC. Absoluuttinen ajoitus saadaan indoeurooppalaiselta puolelta.

Indoeurooppalainen "alkukoti", eli kielen puhuma-alue ennen sen puhujien levittäytymistä, on melko uskottavasti paikannettu Mustanmeren ja Kaspianmeren pohjoispuolisille aroille Ala-Volgan länsipuolelle. Tätä tukee se, että kantaindoeuroopalla on ollut yhteyksiä myös kaukasialaisiin kielikuntiin. Uralilaisen kantakielen puhuma-aluetta on siis etsittävä mainitun alueen pohjoispuolelta, esimerkiksi Keski-Volgalta perinteisen "Volgan mutkan" tuntumasta. Yhtenäisen kantaindoeuroopan päättyminen ajoitetaan noin vuoteen 3 500 calBC: tällöin keksittiin pyörä ja vaunut, ja indoeurooppalaisten kielten yhteinen vaunuterminologia palautuu äänneperustein kantakieleen. Kantakieli ei siis ole voinut hajota eikä levitä laajalle ennen tuota ajanhetkeä.

Kantauralilainen kausi ei vanhojen, kantakielten välisten lainasanojen perusteella ole voinut päättyä ainakaan kovinkaan paljon tätä aiemmin. Siksi esi- tai kantauralin olettaminen kyseistä ajanhetkeä jopa 5 000 vuotta aikaisemmaksi (eli Suomen alkuasuttajien kieleksi) jää vaille tukevaa perustaa.

Samoin perustein suljetaan tietysti pois myös se oletus, että esiuralilaista kieltä olisi puhuttu Keski-Euroopassa Atlantin rannoilla saakka. Varmemmaksi vakuudeksi kantagermaanissa on jälkiä substraattikielestä (eli kielestä, joka on kadonnut mutta jättänyt äänteellisiä jälkiä ja ehkä sanojakin kieleen, joka sen on syrjäyttänyt), joka on sekä äännejärjestelmänsä että sanastonsa perusteella kaikkea muuta kuin kantauralia muistuttava.

Keski-Euroopassa on siis jääkauden jälkeen puhuttu paleoeurooppalaisia (vanhaeurooppalaisia) kieliä, kun taas esiuralilaista ja esi-indoeurooppalaista kieltä on puhuttu Itä- ja Kaakkois-Euroopassa, tarkemmin Itä- ja Kaakkois-Venäjällä.

Lisäksi on joitain kielellisiä seikkoja, jotka sitovat esiuralilaisen kielen altailaisen tyypin kieliin, joten esiuralin vaihe lienee sijoitettava vieläkin kauemmas itään: Siperian puolelle. Uralilaiset kielet muistuttavat nimittäin monilta rakennepiirteiltään altailaisen tyypin kieliä (turkkilais-, mongoli- ja tunguusikielet) ja eroavat huomattavan monessa suhteessa ja kielen kaikilla tasoilla indoeurooppalaisista kielistä - jopa niin, että kantaurali ja kantaindoeurooppa olivat kuin yö ja päivä, kun taas nykykielten välillä on tapahtunut lähentymistä.

Naapurikielillä on tapana vaikuttaa toisiinsa kaikkialla maailmassa, ja siksi onkin huomattavasti todennäköisempää, että kaksi samantyyppistä kieltä ovat olleet pitkään naapureita kuin että kaksi täysin erityyppistä kieltä olisivat olleet pitkän aikaa naapureita. Tällä perusteella kantaurali vaikuttaisi tulleen kantaindoeuroopan lähettyville vasta sangen myöhään. Ja kantauralin esivaihe sijoittuisi samalla perusteella Siperiaan altailaisen tyypin kielten läheisyyteen.

Tätä hypoteesia on arvosteltu siitä, että uralilaisella kantakielellä ei ole kuitenkaan yhteisiä aineksia altailaisen typologian kielten kanssa. Aineksia kuitenkin on esitetty esim. nostraatikkojen piirissä, mutta on tietysti eri asia, kuinka luotettavina tällaisia tuloksia pidetään.

Toisaalta yhteisiä aineksiahan vaaditaan vain kielisukulaisuuden todistamiseksi; kielikontaktien todistamiseksi riittänee samanlainen piirre. Tästä on esimerkkejä suomen ja ruotsin väliltä - lauseopiltaan ja rakenteiltaan itämerensuomi on germaanistunut ja suomi ruotsalaistunut. Yhteisiä aineksia ei silti välttämättä juurikaan löydy; eräs syy ovat ns. käännöslainat ja logiikkalainat, eli tietty rakenne tai ajatus lainataan.

Genetiikan tulokset

Genetiikan perusteella maamme jääkauden jälkeiset alkuasuttajat ovat tulleet Viron ja Karjalan alueelta ja ovat alkujaan peräisin etelästä. Geneettisesti olemme aivan yhtä eurooppalaisia kuin muutkin vastaavalla pituuspiirillä asuvat eurooppalaiset kansat, vaikkapa kreikkalaiset. Koska kreikkalaiset asuvat kuitenkin kaukana meistä, emme muistuta heitä juurikaan. Geneettisesti olemme eräiden kaavioiden mukaan lähimpänä hollantilaisia ja skandinaaveja.

Erilaisia geenitekijöitä vertailemalla on yritetty muodostaa malleja kansojen sukulaisuussuhteista. Nykyväestön geenistön menneisyyden selvittäminen on kuitenkin paljon hankalampaa kuin vaikkapa nykykielen menneisyyden selvittäminen: kieli peritään suhteellisen kokonaisena pakettina, joten erisukuiset kielet on helppo erottaa toisistaan. Sen sijaan geenien kohdalla kaikki nykyihmiset ovat sukua toisilleen, eikä muinaisten sukulaisuussuhteiden selvittäminen ole toistaiseksi kovinkaan varmalla pohjalla.

Arkeologian tulokset

Arkeologian perusteella alkuasuttajat ovat tulleet etelästä; Etelä-Suomi on asutettu noin 10 500 vuotta sitten. Myöhemmin eri aikoina maahamme on kuitenkin saapunut vaikutteita eri suunnilta - näiden seurauksena täällä on kehittynyt erilaisia omaperäisiä kulttuureja. Suomi ei ole ollut vielä kovinkaan pitkään kulttuurisesti näin yhtenäinen.

Ei pidä antaa hämätä sen, että kielemme näyttää tulleen maahan vasta paljon alkuasuttajia myöhemmin. Kielenvaihto on maailmassa hyvin yleinen tapahtuma, ja sellainen täytyy olettaa myös suomalaisten esivanhempien kohdalle. Alkuasuttajat ovat todennäköisimmin puhuneet jotakin tuntematonta paleoeurooppalaista kieltä, joka on nykyään kadonnut. Geneettiset esivanhempamme ovat sitten siirtyneet käyttämään idän uralinkielisten kauppiaiden hohdokasta kieltä, tuon ajan Pohjois-Euroopan "englantia".

Suurin osa eurooppalaisista puhuu indoeurooppalaisia ja uralilaisia kieliä - ainoastaan baskit puhuvat erisukuista kieltä. Lisäksi Euroopan rajalla, Kaukasus-vuoristossa, puhutaan muunsukuisia kieliä. Muinaisuudessa Euroopassa on kuitenkin todennäköisesti puhuttu monia erisukuisia kieliä, koska sekä uralilainen että indoeurooppalainen kieli olivat alunperin Euroopan itäreunalla suppealla alueella puhuttuja kielimuotoja. Jostain syystä nämä kielikunnat kuitenkin levisivät tehokkaasti länteen Euroopan alkuväestön keskuuteen - uralilainen kieli pohjoisempana havumetsävyöhykkeellä, indoeurooppalainen etelämpänä arovyöhykkeellä. Myöhemmin historiallisella ajalla Eurooppaan on levinnyt lisäksi turkkilainen kielikunta.

Eräät tutkijat ovat sortuneet alkeelliseen virheeseen ja jättäneet kielentutkimuksen tulokset tyystin huomiotta. He ovat "äänestäneet", ja koska etelän suunta voittaa genetiikan ja arkeologian voimalla 2-1 (kielentutkimuksen idän jäädessä häviölle), he johtavat alkuperämme kokonaisuudessaan etelästä. Tällaisia epätieteellisiä teorioita käsitellään sivuston osiossa IV.

Yhteenveto

Vakavasti otettavan nykytieteen tulokset sanovat tiivistetysti seuraavaa:

1. Suomi asutettiin etelän ja kaakon suunnalta noin 10 500 vuotta sitten. Alkuväestön geenit lienevät vallitsevina myös nykysuomalaisissa; tulokkaiden vaikutus on yleisesti vähäinen.

2. Alkuasuttajat ovat puhuneet yhtä tai useampaa nykyään kadonnutta kieltä.

3. Kantauralin puhuma-alue oli todennäköisimmin Volgan "mutkassa" eli keskijuoksulla. Esiuralilaisen kielimuodon puhuma-alue, tai alue, jolla uralilaisen kielikunnan esimuoto alkoi hahmottua, saattaa olla myös jossain Uralin itäpuolella. Tähän suuntaan viittaa kielikunnan typologinen samankaltaisuus altailaisen typologian kielikuntien kanssa.

4. Mahdollisesti keramiikan leviämisen mukana (5 900 cal e0 alkaen) levisi uralilainen kielimuotokin Ylä-Volgalta Suomeen ja lähialueille syrjäyttäen alkuperäiset paleoeurooppalaiset kielet. Samaan aikaan ja vielä myöhemminkin kantauraliin ja sen tytärkieliin lainattiin paljon sanoja Ala-Volgan tienoilla asuvilta esi- ja kantaindoeurooppalaisilta. Kielen ja arkeologisen kulttuurin yhdistäminen on toistaiseksi kuitenkin hyvin hataralla pohjalla, mutta keramiikan valmistamisen taito selittäisi tulokkaiden kielimuodon hohdokkuuden. Muitakin selityksiä voidaan toki esittää.




Takaisin pääsivulle