Mikä alkuperässämme sitten on varmaa?
Ehdottoman varmasti ei voida sanoa juuri mitään: tämänkaltaisissa tieteissä on tyydyttävä
todennäköisyyksiin. Nykytutkimuksen perusteella voidaan kuitenkin esittää joitain karkeita
näkemyksiä.
Kielentutkimuksen tulokset
Kielentutkimuksen perusteella suomen kieli palautuu uralilaiseen
kantakieleen, jota on puhuttu idässä, jossakin Volgan laajan vesistöalueen lähistöllä
havumetsävyöhykkeellä arviolta noin 6 000 vuotta sitten. Suomeen uralilainen kieli on
levinnyt todennäköisesti hieman mainittua aikaa myöhemmin tai jopa paljon myöhemmin - tästä
ei ole toistaiseksi mahdollista saada tarkkaa tietoa.
Eräät tutkijat pitävät mahdollisena, että uralilaisen kielen puhujat olisivat
olleet eräs maahamme heti jääkauden päätyttyä saapunut väestöryhmä, mutta kielitiede
ei anna tukea tällaiselle oletukselle. Nimittäin kantauralin ja kantaindoeuroopan
tiiviit suhteet, joiden todisteina ovat lukuisat kantakielten
tasoja heijastelevat lainasanat, edellyttävät sangen yhtenäisiä ja suppea-alaisia
puhuma-alueita toistensa naapuruudessa
vielä sangen myöhään, noin 4000 - 3500 calBC. Absoluuttinen ajoitus saadaan
indoeurooppalaiselta puolelta.
Indoeurooppalainen "alkukoti", eli kielen puhuma-alue ennen sen puhujien levittäytymistä,
on melko uskottavasti paikannettu Mustanmeren ja Kaspianmeren pohjoispuolisille aroille
Ala-Volgan länsipuolelle. Tätä tukee se, että kantaindoeuroopalla on ollut yhteyksiä
myös kaukasialaisiin kielikuntiin. Uralilaisen kantakielen
puhuma-aluetta on siis etsittävä mainitun alueen pohjoispuolelta, esimerkiksi
Keski-Volgalta perinteisen "Volgan mutkan" tuntumasta. Yhtenäisen kantaindoeuroopan
päättyminen ajoitetaan noin vuoteen 3 500 calBC: tällöin keksittiin
pyörä ja vaunut, ja indoeurooppalaisten kielten yhteinen vaunuterminologia palautuu
äänneperustein kantakieleen. Kantakieli ei siis ole voinut hajota eikä levitä laajalle
ennen tuota ajanhetkeä.
Kantauralilainen kausi ei vanhojen, kantakielten välisten lainasanojen
perusteella ole voinut päättyä ainakaan kovinkaan paljon tätä aiemmin. Siksi esi- tai
kantauralin olettaminen kyseistä ajanhetkeä jopa 5 000 vuotta aikaisemmaksi
(eli Suomen alkuasuttajien kieleksi) jää vaille tukevaa perustaa.
Samoin perustein suljetaan tietysti pois myös se oletus, että esiuralilaista kieltä olisi
puhuttu Keski-Euroopassa Atlantin rannoilla saakka. Varmemmaksi vakuudeksi
kantagermaanissa on jälkiä substraattikielestä (eli kielestä, joka
on kadonnut mutta jättänyt äänteellisiä jälkiä ja ehkä sanojakin kieleen, joka sen on
syrjäyttänyt), joka on sekä äännejärjestelmänsä että sanastonsa perusteella kaikkea
muuta kuin kantauralia muistuttava.
Keski-Euroopassa on siis jääkauden jälkeen puhuttu paleoeurooppalaisia
(vanhaeurooppalaisia) kieliä, kun taas esiuralilaista ja esi-indoeurooppalaista
kieltä on puhuttu Itä- ja Kaakkois-Euroopassa, tarkemmin Itä- ja Kaakkois-Venäjällä.
Lisäksi on joitain kielellisiä seikkoja, jotka sitovat esiuralilaisen kielen altailaisen
tyypin kieliin, joten esiuralin vaihe lienee sijoitettava vieläkin kauemmas itään:
Siperian puolelle. Uralilaiset kielet muistuttavat nimittäin monilta rakennepiirteiltään
altailaisen tyypin kieliä (turkkilais-, mongoli- ja tunguusikielet) ja eroavat huomattavan
monessa suhteessa ja kielen kaikilla tasoilla indoeurooppalaisista kielistä - jopa
niin, että kantaurali ja kantaindoeurooppa olivat kuin yö ja päivä, kun taas nykykielten
välillä on tapahtunut lähentymistä.
Naapurikielillä on tapana vaikuttaa toisiinsa kaikkialla maailmassa, ja siksi
onkin huomattavasti todennäköisempää, että kaksi samantyyppistä kieltä ovat olleet
pitkään naapureita kuin että kaksi täysin erityyppistä kieltä olisivat olleet
pitkän aikaa naapureita. Tällä perusteella kantaurali vaikuttaisi tulleen kantaindoeuroopan
lähettyville vasta sangen myöhään. Ja kantauralin esivaihe sijoittuisi samalla perusteella
Siperiaan altailaisen tyypin kielten läheisyyteen.
Tätä hypoteesia on arvosteltu siitä, että uralilaisella kantakielellä ei ole kuitenkaan
yhteisiä aineksia altailaisen typologian kielten kanssa. Aineksia kuitenkin on esitetty esim.
nostraatikkojen piirissä, mutta on tietysti eri asia, kuinka luotettavina tällaisia tuloksia
pidetään.
Toisaalta yhteisiä aineksiahan vaaditaan vain kielisukulaisuuden todistamiseksi;
kielikontaktien todistamiseksi riittänee samanlainen piirre. Tästä on esimerkkejä suomen
ja ruotsin väliltä - lauseopiltaan ja rakenteiltaan itämerensuomi on germaanistunut ja
suomi ruotsalaistunut. Yhteisiä aineksia ei silti välttämättä juurikaan löydy; eräs syy
ovat ns. käännöslainat ja logiikkalainat, eli tietty rakenne tai ajatus lainataan.
Genetiikan tulokset
Genetiikan perusteella maamme jääkauden jälkeiset alkuasuttajat ovat tulleet Viron
ja Karjalan alueelta ja ovat alkujaan peräisin etelästä. Geneettisesti olemme aivan yhtä
eurooppalaisia kuin muutkin vastaavalla pituuspiirillä asuvat eurooppalaiset kansat,
vaikkapa kreikkalaiset. Koska kreikkalaiset asuvat kuitenkin kaukana meistä, emme muistuta
heitä juurikaan. Geneettisesti olemme eräiden kaavioiden mukaan lähimpänä hollantilaisia
ja skandinaaveja.
Erilaisia geenitekijöitä vertailemalla on yritetty muodostaa malleja kansojen
sukulaisuussuhteista. Nykyväestön geenistön menneisyyden selvittäminen on kuitenkin
paljon hankalampaa kuin vaikkapa nykykielen menneisyyden selvittäminen: kieli peritään
suhteellisen kokonaisena pakettina, joten erisukuiset kielet on helppo erottaa toisistaan.
Sen sijaan geenien kohdalla kaikki nykyihmiset ovat sukua toisilleen, eikä muinaisten
sukulaisuussuhteiden selvittäminen ole toistaiseksi kovinkaan varmalla pohjalla.
Arkeologian tulokset
Arkeologian perusteella alkuasuttajat ovat tulleet etelästä; Etelä-Suomi on
asutettu noin 10 500 vuotta sitten. Myöhemmin eri aikoina maahamme on kuitenkin saapunut
vaikutteita eri suunnilta - näiden seurauksena täällä on kehittynyt erilaisia omaperäisiä
kulttuureja. Suomi ei ole ollut vielä kovinkaan pitkään kulttuurisesti näin yhtenäinen.
Ei pidä antaa hämätä sen, että kielemme näyttää tulleen maahan vasta paljon alkuasuttajia
myöhemmin. Kielenvaihto on maailmassa hyvin yleinen tapahtuma, ja sellainen täytyy olettaa
myös suomalaisten esivanhempien kohdalle. Alkuasuttajat ovat todennäköisimmin puhuneet
jotakin tuntematonta paleoeurooppalaista kieltä, joka on nykyään kadonnut. Geneettiset
esivanhempamme ovat sitten siirtyneet käyttämään idän uralinkielisten kauppiaiden
hohdokasta kieltä, tuon ajan Pohjois-Euroopan "englantia".
Suurin osa eurooppalaisista puhuu indoeurooppalaisia ja uralilaisia kieliä - ainoastaan
baskit puhuvat erisukuista kieltä. Lisäksi Euroopan rajalla, Kaukasus-vuoristossa, puhutaan
muunsukuisia kieliä. Muinaisuudessa Euroopassa on kuitenkin todennäköisesti puhuttu monia
erisukuisia kieliä, koska sekä uralilainen että indoeurooppalainen kieli olivat alunperin
Euroopan itäreunalla suppealla alueella puhuttuja kielimuotoja. Jostain syystä nämä kielikunnat
kuitenkin levisivät tehokkaasti länteen Euroopan alkuväestön keskuuteen - uralilainen
kieli pohjoisempana havumetsävyöhykkeellä, indoeurooppalainen etelämpänä arovyöhykkeellä.
Myöhemmin historiallisella ajalla Eurooppaan on levinnyt lisäksi turkkilainen kielikunta.
Eräät tutkijat ovat sortuneet alkeelliseen virheeseen ja jättäneet kielentutkimuksen tulokset
tyystin huomiotta. He ovat "äänestäneet", ja koska etelän suunta voittaa genetiikan ja
arkeologian voimalla 2-1 (kielentutkimuksen idän jäädessä häviölle), he johtavat alkuperämme
kokonaisuudessaan etelästä. Tällaisia epätieteellisiä teorioita käsitellään sivuston osiossa IV.
Yhteenveto
Vakavasti otettavan nykytieteen tulokset sanovat tiivistetysti seuraavaa:
1. Suomi asutettiin etelän ja kaakon suunnalta noin 10 500 vuotta sitten. Alkuväestön
geenit lienevät vallitsevina myös nykysuomalaisissa; tulokkaiden vaikutus on yleisesti
vähäinen.
2. Alkuasuttajat ovat puhuneet yhtä tai useampaa nykyään kadonnutta kieltä.
3. Kantauralin puhuma-alue oli todennäköisimmin Volgan "mutkassa" eli keskijuoksulla.
Esiuralilaisen kielimuodon puhuma-alue, tai alue, jolla uralilaisen kielikunnan esimuoto
alkoi hahmottua, saattaa olla myös jossain Uralin itäpuolella. Tähän suuntaan viittaa
kielikunnan typologinen samankaltaisuus altailaisen typologian kielikuntien kanssa.
4. Mahdollisesti keramiikan leviämisen mukana (5 900 cal e0 alkaen) levisi uralilainen
kielimuotokin Ylä-Volgalta Suomeen ja lähialueille syrjäyttäen alkuperäiset
paleoeurooppalaiset kielet. Samaan aikaan ja vielä
myöhemminkin kantauraliin ja sen tytärkieliin lainattiin paljon sanoja Ala-Volgan
tienoilla asuvilta esi- ja kantaindoeurooppalaisilta. Kielen ja arkeologisen kulttuurin
yhdistäminen on toistaiseksi kuitenkin hyvin hataralla pohjalla, mutta keramiikan
valmistamisen taito selittäisi tulokkaiden kielimuodon hohdokkuuden. Muitakin selityksiä
voidaan toki esittää.
Takaisin pääsivulle
|