Vastaus Kalevi Wiikin kirjoitukseen "Vielä vähän suomalaisten juurista" (Tieteessä tapahtuu 8 / 2007)
Jaakko Häkkinen
(13.12.2007)
Kriitikoista vai kritiikistä?
Heti aluksi on kiinnitettävä lukijan huomio Wiikin argumentaatiostrategioihin. Esitän
esimerkkejä kahdesta strategiasta: 1) kriitikoiden väheksyminen ja 2) salaliittoteorioihin
vetoaminen.
Wiik kirjoittaa: "Nyt tilanne on se, että niin sanotut 'ROOTSlaiset' (minä heidän joukossaan)
esittävät yleisiä ratkaisumalleja [esimerkit jätetty pois; JH], ja toiset (lähinnä
pääkaupunkilaiset fennougristit ja eräät germanistit) suhtautuvat näihin ehdotuksiin erittäin
vähättelevästi ja ivallisesti."
Ensiksikin Wiikin implikoima vastakkainasettelu Turun ja Helsingin välillä on täysin
kuvitteellinen: kaikki Wiikin kriitikot eivät suinkaan ole helsinkiläisiä, ja kaikki
ei-helsinkiläiset eivät suinkaan kannata Wiikin näkemyksiä. Kahden Wiikin esittämän äänekkään
"puolueen" ulkopuolelle jää suuri hiljainen enemmistö historiallisen kielentutkimuksen
menetelmiin perehtyneitä asiantuntijoita - ja uskallan todellakin sanoa, ettei tämä suuri
enemmistö pidä Wiikin näkemyksiä uskottavina. Muiden alojen asiantuntijat (arkeologit,
geneetikot, historioitsijat ja fyysiset antropologit) eivät luonnollisestikaan löydä Wiikin
näkemyksistä virheitä, koska heidän asiantuntemuksensa ei yllä kielentutkimuksen puolelle;
ja ainoastaan kielellisen menneisyyden osaltahan Wiikin näkemystä kritisoidaan. Kukaan ei
ole kiistänyt Wiikin esittämiä genetiikan ja arkeologian tuloksia vaan ainoastaan sen,
että Wiik olettaa voivansa ohittaa kielitieteen tulokset ja tehdä päätelmiä kielistä muiden
tieteenalojen perusteella.
Samaa kriitikoiden väheksymistä Wiik harjoittaa myös esittämällä asiaperäiset kiistat
henkilösuhdeongelmina. Wiik kirjoittaa: "En voi muuta kuin pahoitella sitä, että suomalaisten
juurtenetsijöiden välillä vallitsevat nykyisen kaltaiset ihmissuhteet." Ja: "Minulta on
usein kysytty mihin perustuu monille fennougristeillemme tyypillinen katkeruus?"
Todellisuudessa ongelmat eivät suinkaan johdu sosiaalisista ongelmista ja katkeruudesta vaan
siitä, että Wiik ei yksinkertaisesti suostu ymmärtämään näkemyksiään kohtaan esitettyä
kritiikkiä. Huolimatta siitä, että Wiikin kaikki perustelut on kumottu moneen kertaan jo
kauan sitten, hän käyttäytyy edelleen aivan kuin hänen näkemyksensä olisivat tieteellisesti
uskottava vaihtoehtoinen teoria. Tilanne on sama kun evoluutiobiologeilla, jotka yrittävät
kitkeä ns. "älykkään suunnittelun teoriaa" eli tieteelliseen asuun verhoutunutta kreationismia
(uskoa luomisoppiin) - mikään argumentti ei yksinkertaisesti mene heille jakeluun, mutta silti
kreationistit ja Wiik esittävät toimivansa tieteen kentällä.
Toiseen eli salaliittoteoriastrategiaan liittyen Wiik kirjoittaa: "En tunne häntä [Häkkistä]
henkilökohtaisesti mutta uskoisin meillä olevan asioiden puolesta hyvät mahdollisuudet
puhaltaa samaan hiileen. Taustalla on joukko tutkijoita (lähinnä kai Häkkisen opettajia),
jotka genetiikkaa tuntemattomina pitävät kiinni kielentutkijoiden perinteisistä oikeuksista
kertoa kansalle, mitkä ovat suomalaisten juuret (tarkoittaen kielellisiä juuria)."
Viimeisen virkkeen loppuosaan palaan jäljempänä. Tässä kohtaa on kuitenkin merkittävää, että
Wiik olettaa minun olevan jonkinlaisten taustavoimien käsikassara. Seuraavassa kappaleessa
hän kirjoittaakin: "Häkkinen on tässä suhteessa puolitiessä, hän haluaa olla opettajilleen
uskollinen ja väittää - -." Ja myöhemmin: "Annan tälle virkeparille suuren arvon erityisesti
siitä syystä, että Häkkinen uskaltaa esittää kirjastani näin positiivisen lausuman pelkäämättä
sitä, että lausuman lukevat myös hänen omat opettajansa, joihin hän tulee opintojensa
jatkovaiheissa olemaan edelleen vahvasti sidoksissa."
Wiikillä on perin omituinen ja täysin virheellinen käsitys tiedemaailmasta (tai ainakin
Helsingin fennougristeista): ikään kuin ylimmältä portaalta annettaisiin kaikille mahtikäsky
vastustaa kaikin voimin Kalevi Wiikiä, ja ne jotka eivät tätä käskyä noudata, vaarantavat
oman tulevaisuutensa alalla. Wiikin oletus näkemysten keskusjohtoisuudesta hipoo
absurdiudessaan jo vainoharhaisuutta. Yksi vastaesimerkki riittänee: pro gradu -työni
(Häkkinen 2007a) ohjaajana toimi Tapani Salminen, joka on pitkään argumentoinut vanhaa
monitasoista uralilaista sukupuuta vastaan ja esittänyt, että perustelujen puuttuessa on
turvallisinta hylätä hypoteettiset välikantakielitasot ja olettaa kantauralin hajonneen
suoraan 7-9 yksiköksi. Mainitussa työssäni esitin selvästi Salmisen näkemyksestä poikkeavan
ehdotuksen ja puolustin eräitä välikantakielitasoja. Näkemysten erilaisuudesta ei kuitenkaan
ole minulle minkäänlaisia negatiivisia seurauksia.
Tästä päästäänkin siihen, mitä tiede on. Tieteen määritelmiinhän kuuluu, että se on itseään
korjaavaa: kun uutta todistusaineistoa esitetään, näkemyksiä päivitetään. Jos oma näkemys
osoittautuu virheelliseksi, se hylätään - ei ole mitään merkitystä sillä, kuka uutta
todistusaineistoa esittää. Mutta mitä tekee Wiik? Hän kieltäytyy noteeraamasta
vasta-argumentteja ja lähtee mediaan esittämään ilkeän fennougristimafian salaliiton
uhriksi joutunutta merkittävää toisinajattelijaa. Näin toimimalla Wiik on vapaaehtoisesti
astunut tieteen kentän ulkopuolelle, uskomusten ja näennäistieteen maailmaan.
Arvostelijoistaan Wiik kirjoittaa vielä: "Nykytilanteessa tuntuu siltä, että heiltä menee
suhteettoman paljon aikaa ja vaivaa siihen, että he keksivät kielellisiä keinoja, joilla
vastustajiksi koetut saadaan leimattua täysin holtittomiksi ja tyhmiksi."
Saanen huomauttaa, että nämä "keksityt kielelliset keinot" eivät ole mitään muuta kuin
relevantin tiedon julkituomista. Itse olen arvostelussani pyrkinyt kattavasti esittämään
sellaista tietoa, joka Wiikiltä selvästi puuttuu. Kun esimerkiksi Wiik on esittänyt
samojedien levinneen Eurooppaan 2500 eaa., olen perustellut hänelle, miksi ajoitus on täysin
mahdoton (Häkkinen 2007b: 61). Luonnollisestikaan ei ole minun syytäni, jos Wiik tästä syystä
leimautuu lukijain silmissä tietämättömäksi - tai hänen omia sanojaan seuraten "holtittomaksi
ja tyhmäksi". Jokainen kantakoon itse vastuun sanoistaan: jos omien näkemysten taustalla ei
ole riittävästi tietoa, siitä on turha syyttää arvostelijoita. Sama tieto olisi kyllä ollut
Wiikinkin ulottuvilla, jos hän olisi vaivautunut perehtymään kielentutkimuksen tuloksiin.
Ja mitä tulee suhteettomaan vaivannäköön: velvollisuutemme on tietysti kitkeä virheellinen
tieto ennen kuin se ehtii juurtua syvään.
Kielelliset juuret
Wiik kirjoittaa: "Taustalla on joukko tutkijoita (lähinnä kai Häkkisen opettajia), jotka
genetiikkaa tuntemattomina pitävät kiinni kielentutkijoiden perinteisistä oikeuksista kertoa
kansalle, mitkä ovat suomalaisten juuret (tarkoittaen kielellisiä juuria)." Tämä on lupaavaa:
Wiik näyttää ymmärtävän, että kielentutkijat käsittelevät kielen alkuperää, eivät ihmisten.
Wiik jatkaa: "Nykyään monet, minä heidän joukossaan, ovat alkaneet määrittää väestöjä,
ei kielten perusteella, vaan geenien perusteella. Häkkinen on tässä suhteessa puolitiessä,
hän haluaa olla opettajilleen uskollinen ja väittää, että oikeastaan väestöt pitäisi määrittää
kielten avulla, mutta samalla hän on kuitenkin jo määrittämässä väestöjä myös geneettisesti.
Kun pohtii määrittelykysymystä, on hyvä esittää itselleen seuraava kysymys: kummat ovat
läheisempiä sukulaisiamme, samojedit vai latvialaiset?"
Tämä kappale paljastaa, että Wiik ei ole edelleenkään ymmärtänyt, että kielitiede ja
genetiikka tutkivat eri kohteita. Vastaus kysymykseen on nimittäin erilainen eri tieteenalojen
näkökulmasta: kielellisesti samojedit ovat sukulaisiamme, kun taas latvialaiset kuuluvat aivan
eri kielikuntaan; geneettisesti latvialaiset ovat lähempänä suomalaisia kuin samojedit. On
käsittämätöntä, että Wiik ei ymmärrä tätä eroa, vaikka on itse juuri edeltävässä kappaleessa
näyttänyt ymmärtäneen, että kielentutkimus selvittää kielten juuria. Voin vain toistaa, että
kielentutkimus voi selvittää vain kielellisiä juuria ja genetiikka voi selvittää vain
biologisia juuria. Ja nämä juuret eivät ole millään tavoin sidoksissa toisiinsa - siitä sopii
esimerkiksi se, että uralilaista kieltä puhuvat samojedit ovat sekä feno- että genotyypiltään
täysin suomalaisista poikkeavia, vaikka puhuvat samansukuista kieltä.
Wiik kirjoittaa: "Näyttää siltä, että fennougristimme eivät tätä nykyä ole lainkaan
kiinnostuneita väestöistä ja näiden geneettisistä juurista. He tutkivat kielten juuria ja
paikantavat kantakieliä ja näiden tytärkieliä väestöttömästi. Omasta mielestäni he eivät
näin tehdessään tutki suomalaisten ihmisten juuria, vaan he tutkivat suomalaisen kielen
juuria."
Tässä Wiik on täysin oikeassa: kielentutkijat tutkivat ainoastaan suomalaisen kielen juuria.
Juuri tämän minä ja moni muukin kielentutkija olemme toistuvasti yrittäneet saada hänet
ymmärtämään. Jäänkin odottamaan, milloin Wiik ymmärtää, että geneetikot tutkivat ainoastaan
suomalaisen väestön biologisia juuria. Nämä rajoitukset johtuvat luonnollisesti
tutkimuskohteiden valinnasta ja tutkimusmenetelmistä: kielentutkimuksen menetelmin
tavoitetaan vain kieli, ja geenitutkimuksen menetelmin tavoitetaan ainoastaan geenit.
Kielentutkimuksen menetelmin ei saada tietoa puhujayhteisön geeneistä, eikä geenitutkimuksen
menetelmin saada tietoa väestön kielestä.
Kirjan puutteista
Wiik kirjoittaa: "Häkkinen kaipaa kirjaani johdantoa, jossa kertoisin, mihin pyrin. Toivon,
että Häkkinen on tietoinen siitä, että olen ennen tätä kirjaani kirjoittanut muutamia kirjoja
ja parikymmentä artikkelia siitä, 'mistä suomalaiset ovat tulleet'."
Olen täysin tietoinen asiasta. Kuitenkaan arvostelemani kirjan nimi ei ole Suomalaisten
juuret II vaan Mistä suomalaiset ovat tulleet? Niinpä kirja on tietysti arvosteltava
omana kokonaisuutenaan. Vähintäänkin kirjaan olisi kuulunut laittaa lyhyt johdanto-osuus, jossa
Wiik olisi maininnut, että kirjan tavoitteista löytyy tietoa muista julkaisuista.
Wiik kirjoittaa: "Häkkinen pitää minun taulukoitteni lukuja epäluotettavina sillä
perusteella, että väestöjen lyhenteiden luettelossa olisi virheitä. Kuitenkin tehdessään
arvioita väestöjen liikkeistä, hän turvautuu yksistään minun taulukoitteni lukuihin. Miksi
Häkkinen ei esitä yhtäkään virhettä taulukoissani?"
Ensiksikään epäilykseni ei herännyt lyhenneluettelon virheiden vuoksi vaan taulukoissa
esiintyvien kansojen nimien virheiden nimitysten vuoksi, ja toiseksi en pitänyt Wiikin
taulukoiden lukuja epäluotettavina, vaan sanoin, että virheiden vuoksi orastaa myös
epäluottamus taulukkojen prosenttilukuja kohtaan (Häkkinen 2007b: 53). Vain mustavalkoisesti
maailmaa tarkasteleva voi tulkita, että epäluottamuksen orastaminen merkitsee samaa kuin
epäluotettavana pitäminen.
Kolmanneksi esitin kyllä epäilyjeni tueksi myös esimerkkejä virheistä liittyen
kirjassa esiintyvään numeroaineistoon, mutta valitettavasti ne jätettiin pois lehden
toimituksen joutuessa lyhentämään kirjoitustani. Wiik ei näin voinut olla tietoinen
löytämistäni virheistä, joten toistankin tässä pätkän alkuperäisestä käsikirjoituksestani:
"Kirjan ulkoasu on ristiriitainen: ymmärtämistä helpottavia havainnollisia karttoja ja
taulukoita on valtavasti, mutta toisaalta osa kartoista on hyvinkin epätarkkoja, jopa
suttuisia (esim. s. 14), ja taulukoissa esiintyy jonkin verran huolimattomuusvirheitä
(esim. s. 63 R1* kahteen kertaan, ja s. 144 Kainuun yhteensä-sarakkeessa on arvo 104
vaikka pitäisi olla 102). - - Myös vuosiluvuissa on virheitä: sivulla 103 kohdassa
'9000 vuotta sitten' on aivan liian nuori ajoitus."
Wiik jatkaa: "Ja jos hän kuitenkin epäilee taulukoitteni lukuja, eikö hänen olisi ollut
parempi käyttää muista tutkimuksista poimimiaan lukuja?" Eräs syy siihen, että käytin
lähinnä Wiikin taulukoiden lukuja, on yksinkertaisesti se, että kyseessä oli kirja-arvostelu:
käytin esimerkeissäni samoja lukuja, joita kirjan esimerkeissäkin käytettiin. Toinen syy oli
luonnollisesti se, että pidän Wiikin kirjan hyvänä puolena hajanaisen geneettisen
tutkimustiedon kokoamista yksiin kansiin, minkä arvostelussani mainitsinkin (Häkkinen 2007b: 63).
Wiik päättää kappaleen: "Yleisemminkin Häkkisen käyttämää taustakirjallisuutta on silmään
pistävän vähän. Moni asioihin oleellisesti vaikuttava tutkimus näyttää olevan hänelle tuiki
tuntematon." Olen kyllä tutustunut Wiikin lähdeluetteloon - niinpä jos jokin tutkimus on
minulle tuntematon, se puuttuu Wiikin lähdeluettelosta ja lienee siis tuntematon myös hänelle
itselleen. Täytyy myös muistaa, että uudemmat tutkimukset perustuvat vanhemmille, ja siksi
uusimpiin tutkimuksiin tutustuminen useinkin riittää. Kuitenkin esitin itsekin esimerkkejä
siitä, kuinka uudemmista geenitutkimuksista on kadonnut joitain vanhemmissa tutkimuksissa
esiintyviä tietoja. Uskallan väittää, että yksikään merkittävä tutkimus ei ole minulle
tuntematon - vaikka Wiikin käsitys merkittävästä saattaakin tietysti olla erilainen.
Kantaurali vai ei?
Wiik kirjoittaa: "Häkkinenkin yrittää väen väkisin löytää omista ratkaisuistani uralilaista
kantakieltä. Jos hän olisi perehtynyt systeemiini tarkemmin, hän olisi huomannut, että
minulla ei ole tällaista kantakieltä. Samojedit ovat omassa systeemissäni tulokkaita, jotka
ovat omaksuneet suomalais-ugrilaisen kielen oltuaan tätä ennen joidenkin muiden kielten
puhujia."
Jälleen korostan, että kyse on kirja-arvostelusta: on asiallista pysytellä arvioitavan kirjan
puitteissa. Kirjoittajan laiskuudesta on kyse silloin, kun Wiik ei anna kirjassaan edes
viitteitä niihin julkaisuihin, joissa hän on esitellyt käsitystään kantakielestä tai
-kielettömyydestä. Mitä Wiik sitten on sanonut kantauralista? Seuraavat tiedot ovat peräisin
Wiikin edellisestä kirjasta Suomalaisten juuret (Wiik 2004; sivulta 116 alkaen):
"Sukupuuteoria ja siihen olennaisesti kuuluvat vaellukset (joiden takia teoriaa voi nimittää
myös vaellusteoriaksi) - -." Ja: "Jatkuvuusteorian ja kontaktiteorian ensimmäisenä
huomattavana edustajana voidaan pitää - -." Jos joku hämmästyi kirja-arvostelussani sitä,
kuinka kauas todellisuudesta Wiik oli tutkimushistorian vääristänyt, niin tässä vaiheessa
hän voi tuskin estää itseään putoamasta ergonomiselta työjakkaraltaan. Wiik näyttää todella
luulevan, että sukupuu ja vaellukset liittyvät kiinteästi yhteen ja ovat täysin vastakkaisia
jatkuvuusteorian ja kontaktiteorian kanssa (jotka niin ikään näyttävät Wiikin mielessä
kuuluvan tiukasti yhteen).
Sukupuuhan on pelkkä graafinen kuvaaja, jolla kuvataan kielikunnan kielihaarojen välisiä
suhteita. Sukupuukuvaajaa voidaan käyttää aina silloin kun kielikuntaan kuuluu vähintään
kaksi kieltä - tai miksei yhdestäkin kielestä (jolloin kuvaaja on yksi suora viiva).
Sukupuita on yhtä paljon kuin on kilpailevia näkemyksiä kielikunnan taksonomisesta rakenteesta.
Sukupuukuvaaja ei ylipäätään ole ristiriidassa minkään teorian kanssa, koska se on vain kuvaaja.
(Itkonen 1998.)
Myöskään vaellusteoria ei ole ristiriidassa sen enempää jatkuvuusteorian kuin
kontaktiteoriankaan kanssa. Jos ajatellaan vaikkapa suomalaisten menneisyyttä, niin kaikki
nämä ilmiöt ovat relevantteja: on tapahtunut "vaelluksia" eli väestöliikkeitä eri suunnilta
(sen osoittaa genetiikka), esiintyy alueellista jatkuvuutta (arkeologian tulosten mukaan),
ja eri väestöt ovat olleet kontakteissa keskenään.
Wiik on pitänyt mahdollisena myös sitä, että kantaurali olisi syntynyt erisukuisten kielten
kontakteissa ja että kantauralin puhuma-alue olisi ollut laaja. Olen kuitenkin jo lähes
kaksi vuotta sitten perustellut Wiikille, että jokaista laajaa puhuma-aluetta edeltää
alkuperäinen suppea puhuma-alue ja että tämä koskee myös kontaktisyntyisiä kieliä
(Häkkinen 2006; ks. myös sivuteksti Kontaktisyntyinen kielikunta).
Hän kuitenkin kieltäytyy edelleen tunnustamasta näitä perusteluja, pyrkimättäkään
esittämään minkäänlaisia vastaperusteluja.
Myös kielenvaihdosta Wiikillä on aivan omituisia käsityksiä. Edellä esitetyssä lainauksessahan
hän pitää samojedeja alkuaan vieraskielisenä väestönä, joka olisi sitten omaksunut
suomalais-ugrilaisen kielen. Tämä näkemyshän ei ole millään lailla ristiriidassa vallitsevan
käsityksen kanssa. Pikemminkin on niin, että lähes kaikki nykyään uralilaista kieltä puhuvat
väestöt ovat alkuaan puhuneet aivan muita kieliä. Tämä johtuu siitä, että jokaisen kielen
alkuperäinen puhuma-alue on suppea - erillinen kieli ei voi syntyä laajalla alueella, vaan
kielialueen laajenemiseen liittyy aina kielen leviäminen vieraskielisen väestön keskuuteen
(tai harvinaisissa tapauksissa asumattomalle alueelle). Tällä seikalla ei kuitenkaan ole
mitään vaikutusta kantauralin olemassaolleisuuteen: kantaurali on se kieli, josta kaikki
nykyiset uralilaiset kielet polveutuvat, täysin riippumatta siitä, mitä kieliä kyseiset
väestöt ovat aikaisemmin puhuneet.
Muuta
Wiik kirjoittaa: "Kaikki muinaisia kieliä koskevat asiat ovat vain olettamuksia, joilla ei
ole suurta vaikutusta ajattelussani." Tämä on kyllä käynyt selväksi. Ihmettelen vain, miksei
näitä olettamuksia voisi perustaa tieteellisesti uskottaville näkemyksille. Miksi ylipäätään
esittää kielestä sellaisia olettamuksia, jotka ovat selvästi ristiriidassa kielitieteen
tulosten kanssa ja siksi jo lähtökohtaisesti virheellisiä?
Heti seuraavassa virkkeessä Wiik jatkaa: "Se, että ainakin osa pohjoisen Keski-Euroopan
väestöistä on peräisin Ukrainan refugista, näkyy erittäin selvästi nykyisten 'Raulin poikien'
(haploryhmän R1a) levikkikartoista." Jää hämäräksi, mitä Wiik tällä yrittää perustella.
Ainakaan minä en ole missään vaiheessa kiistänyt sitä, että isälinja R1a olisi peräisin
Ukrainan refugiosta; olen vain perustellut, miksi uralilaista kielilinjaa ei voida
uskottavasti yhdistää Ukrainan refugioon (= Wiikillä refugi) eikä R1a-linjaan.
Wiik kirjoittaa: "Kriitikkoni eivät ehkä ole huomanneet, että refugikartoissani on myös
sellaisia alueita, jotka eivät kuulu minkään refugin alueeseen. En ole jättänyt näitä
'tyhjiä' alueita karttoihini vahingossa. Niiden tarkoitus on osoittaa, että muitakin kuin
refugien tyypillisiä kieliä oli olemassa." Tämä olisi luonnollisesti ollut hyvä tuoda esiin
jo itse kirjassa. Aikaisemman kirjan perusteella Wiikillä näyttää tosiaan
olleen tietoa siitä, että Euroopassa on puhuttu muitakin kieliä (esim. Wiik 2004: 57).
Wiik kirjoittaa: "Häkkinen on omaksunut eräitä käyttöön ottamiani suomenkielisiä termejä
(esim. toisvanhempainen, vrt. englannin uniparental) todennäköisesti edes tietämättä, että
termit ovat uusia ja minun juuri tässä kirjassani käyttöön ottamiani. Hänen olisi pitänyt
kirjan arvostelijana tällainen asia huomata ja ottaa kantaa kysymykseen, mitkä
uudistermeistäni ovat hyviä, mitkä huonoja. Todennäköisesti ne ovat olleet hänen mielestään
hyviä, koska hän käyttää niitä kuin mitä tahansa aikaisemminkin käytössä olleita genetiikan
termejä."
Arvelinkin, että käännös "toisvanhempainen" on Wiikin luomus, koska geneetikot käyttävät
suomenkielisissäkin teksteissä sanaa "uniparentaalinen" (esim. Huoponen, Lappalainen &
Savontaus 2006). Tämän seikan varmistamiseksi minun olisi kuitenkin ollut käytävä läpi
jokainen suomenkielinen genetiikkaa vähänkin sivuava kirjoitus - mukaan lukien kaikki
opintomonisteet ja muut rajoitetusti levitettävät käsikirjoitukset. Tehtävä olisi
luonnollisestikin ollut käytännössä täysin mahdoton toteuttaa. Koska siis Wiik kirjassaan
ei itse ottanut kunniaa nimityksestä itselleen, miten minä olisin voinut antaa sen hänelle?
On totta, että pidän käännöstä onnistuneena ja sujuvampana kuin vaikkapa kirjaimellisempaa
versiota "yksivanhempainen".
Lopuksi
Lopuksi Wiik kirjoittaa: "Häkkinen yrittää edelleen kielentutkimuksen keinoin ratkaista
suomalaisten alkuperäongelmat. Meidän kaikkien kielentutkijoiden on kuitenkin viimeistään
nyt myönnettävä, että keinomme väestöjen alkuperän ratkomiseen ovat kovin heppoisia." Tässä
sitä taas ollaan: välillä jo vaikutti siltä, että Wiik on ymmärtänyt, että kielitiede
ratkoo vain kielen alkuperää ja genetiikka vain väestöjen alkuperää, mutta nyt hän heittääkin
tällaista. Olen yrittänyt olla niin ymmärrettävä kuin suinkin, mutta mikään ei näytä auttavan.
Olen neuvoton.
Wiik jatkaa: "Erityisen toivoton on tilanteemme, jos edelleen pidämme kiinni perinteisestä
sukupuusta ja sen kantakielistä ja kuvittelemme tietävämme tarkasti, milloin kutakin
kantakieltä on puhuttu. Tähän ajattelutapaan kuuluu usein vedota siihen, että asiahan on
'kumottu jo aikoja sitten'. Tämä sanonta on Häkkiselläkin ahkerassa käytössä."
Ensiksikään minä en suinkaan pidä kiinni perinteisestä sukupuusta: pro gradu -työssäni,
jonka Wiik itsekin aikaisemmin vastineessaan mainitsee, nimenomaan esitän perinteisestä
käsityksestä poikkeavan sukupuumallin (Häkkinen 2007a). Jos taas Wiik tarkoittaa (niin
kuin vielä 90-luvulla teki), että koko sukupuu käsitteenä olisi jotenkin virheellinen,
perusteeton tai ristiriidassa kontaktiteorian kanssa, niin tämä harhaluulo on kyllä (MOT:)
kumottu jo aikoja sitten (Itkonen 1998). Toiseksi - tämä saattaa kyllä tulla Wiikille
yllätyksenä - kielitieteen menetelmin tosiaan pystytään selvittämään suhteellisen tarkasti,
milloin mitäkin kantakieltä on puhuttu; kantauralin osalta viittaan minäkin (Wiikin tapaan)
ensi vuonna ilmestyvään kirjoitukseeni.
Ja kolmanneksi: minä tosiaan olen joutunut käyttämään paljon lausahdusta "tämä on kumottu
jo aikoja sitten". Ainoa syy tällaiselle ryöstöviljelylle on se, ettei Wiik näytä lainkaan
joko lukevan tai vaihtoehtoisesti ymmärtävän sellaisia argumentteja, jotka vievät pohjan
hänen omilta näkemyksiltään. On erittäin merkittävää, että Wiik ei ole edes yrittänyt
osoittaa virheellisiksi tai perusteettomiksi argumenttejani, joilla olen kumonnut hänen
esittämiään oletuksia - saatikka yrittänyt esittää lisätukea omille näkemyksilleen. Tämä
osoittaa kiistattomasti, että hän on ajautunut tieteellisestä argumenttien maailmasta
uskomusten fantasiamaailmaan. Ikävintä tässä on, että Wiik itse ei tilannetta näytä edes
tiedostavan.
Ikävää on myös se, että Wiik onnistuu tulkitsemaan väärin lähes kaiken mahdollisen, olipa
kyse vanhoista teorioista, kriitikkojen esittämistä vasta-argumenteista tai kritiikin syistä.
En tiedä tekeekö hän tämän tahallaan vai ymmärryksen puutteesta, mutta tällainen vääristely
on omiaan viemään uskottavuutta koko alkuperätutkimukselta - puhumattakaan siitä, että me
tieteellistä tutkimusta harjoittavat joudumme kuluttamaan energiaamme Wiikin jälkien
korjaamiseen ja valheellisten tietojen oikaisemiseen.
Huoponen, Kirsi - Lappalainen, Tuuli - Savontaus, Marja-Liisa 2006: "Idästä vai lännestä? Suomalaisten geneettiset sukujuuret." Duodecim 2006.
Häkkinen, Jaakko 2006: "Uralilaisen kantakielen tutkiminen." Tieteessä tapahtuu 1 / 2006, Helsinki.
Häkkinen, Jaakko 2007a: Kantauralin murteutuminen vokaalivastaavuuksien valossa. Pro gradu -työ, Helsingin yliopiston Suomalais-ugrilainen laitos.
Häkkinen, Jaakko 2007b: "Jälleen suomalaisten juurilla." Tieteessä tapahtuu 6 / 2007, Helsinki.
Itkonen, Esa 1998: "Sukupuu ja kontakti." Virittäjä 1998, Helsinki.
Wiik, Kalevi 2002: Suomalaisten juuret. Atena-kustannus, Jyväskylä.
Takaisin pääsivulle
|