Kantaurali: idästä vai lännestä?
Jaakko Häkkinen
(20.2.2006)
Tämä kirjoitus on eräänlainen yhteenveto argumenteista, joita on käytetty yritettäessä
paikantaa kantauralin alkuperäistä puhuma-aluetta. Tai oikeastaan kielentutkimuksen keinoin
saavutettava kantauralin myöhäisvaihe eli kaikkien nykyisten uralilaisten kielten kantakieli
voidaan kiistatta sijoittaa Keski-Volgan lähettyville - tutkijat ovat erimielisiä vain siitä,
miltä suunnalta kantauralin edeltäjä on alueelle levinnyt tai saapunut. Kyse on siis
tarkemmin sanottuna siitä, miltä suunnalta esiuralilainen kieli, kantauraliin johtava
linja, on peräisin.
Seuraavassa käsittelen eri näkemyksiä sekä niiden tueksi ja niitä vastaan esitettyjä
argumentteja.
1. Keski-Eurooppa
Tämän näkemyksen mukaan esiuralilaista kieltä olisi puhuttu siellä, mistä maamme
alkuasuttajat näyttävät olevan peräisin: Keski-Euroopassa. Esiuralilainen kieli olisi
levinnyt sieltä pohjoiseen alkaen noin 12 000 vuotta sitten ja saapunut Suomeen runsaat
10 000 vuotta sitten.
Varsinaisia argumentteja tämän näkemyksen tueksi ei ole esitetty: näkemys perustuu vain
siihen, että oletetaan kielen kulkeneen automaattisesti ensimmäisten asuttajien mukana.
Tietysti kieli kulkeekin ihmisten mukana, mutta ei ole mitään todisteita, että uralilainen
kieli olisi levinnyt tänne juuri maamme alkuasuttajien mukana. Ensinnäkään arkeologinen
tai geneettinen jatkuvuus ei suinkaan merkitse kielellistä jatkuvuutta, ja toiseksi tämä
näkemys ohittaa täysin kielitieteen tulokset.
Silloin jos kielen menneisyydestä tehdään päätelmiä kielitieteen tulokset ohittaen,
kyseessä on metodologisesti epätieteellinen esitys.
Kielellinen todistusaineisto osoittaa tämän näkemyksen täysin perusteettomaksi:
Keski-Euroopan muinaiskielet ovat jättäneet sanoja ja muutakin vaikutusta alueen
indoeurooppalaisiin kieliin, eikä tämä vaikutus muistuta lainkaan uralilaisia kieliä
tai kantauralia. Niinpä voidaan kiistatta todeta, että esiuralilainen kieli ei ole
peräisin Keski-Euroopasta.
Kritisoin tätä näkemystä perusteellisemmin kirjoituksessa
Uralilaisen kantakielen
tutkiminen (PDF).
2. Ukraina
Tämän näkemyksen mukaan esiuralilaista kieltä olisi puhuttu jääkauden maksimin aikana
Ukrainan refugiossa (alueella jolle ihmiset vetäytyivät etenevää jäätikköä pakoon).
Tämä näkemys ei ole ristiriidassa ensimmäisen näkemyksen kanssa: voidaan nimittäin
olettaa, että Ukrainan refugiosta esiuralilaisen kielen puhujat olisivat levittäytyneet
vetäytyvää jäänreunaa seuraten Keski-Eurooppaan.
Tämänkään näkemyksen tueksi ei ole esitetty mitään muita perusteita kuin kielen yhdistäminen
väestön leviämiseen, mikä siis on metodisesti kestämätön lähtökohta (ks. kohta 1).
Kuitenkaan ensimmäisen vaihtoehdon kumoutuminen ei vaikuta tähän toiseen vaihtoehtoon:
vaikka esiuralilaista kieltä ei olekaan koskaan puhuttu Keski-Euroopassa, olisi
esiuralilainen kieli teoriassa voinut levitä Ukrainasta Keski-Volgalle. Tällöin
esiuralilaisen kielen leviäminen on yhdistetty ennen kaikkea itäeurooppalaisen Svidryn
kulttuurin leviämiseen kohti pohjoista.
Mitään todisteita tämän arvauksen tueksi ei siis ole esitetty, mutta sen sijaan sitä
vastaan voidaan esittää argumentteja. Eräs merkittävä argumentti liittyy paleolingvistiseen
alaan: tässä tutkitaan kielen sanojen suhdetta kielenulkoiseen maailmaan tarkoituksena
selvittää esimerkiksi juuri kielialueen sijainti menneisyydessä.
Kantauraliin voidaan nimittäin palauttaa nimitykset sembramännylle (Pinus sembra/sibirica)
ja jalokuuselle eli pihdalle (Abies sibirica). Nämä puulajit ovat levinneet Siperiasta
Euroopan puolelle, eikä niiden luontainen levinneisyys vieläkään ulotu kuin aivan
koillisimpaan Eurooppaan. Puiden nimityksiä ja niiden todistusvoimaa kantakielen
paikantamisessa on käsitellyt esimerkiksi Péter Hajdú kirjassa Suomalais-ugrilaiset
(SKS, 1975).
Kun kantauralin leviämiskeskus nyt voidaan perustellusti sijoittaa Keski-Volgalle ns.
Volgan mutkan ympäristöön, niin kiinnittää huomiota, että tämä alue ei edelleenkään kuulu
(eikä ole koskaan kuulunutkaan) sembramännyn levinneisyysalueeseen. Tästä syystä tällä
alueella nykyisinkin puhuttavassa udmurtin kielessä alkuperäinen sembramännyn nimitys on
siirtynyt viittaamaan katajaan. Pohjoisempana Kama-joen yläjuoksulla puhuttavassa komin
kielessä merkitys on sen sijaan säilynyt, koska siellä sembramäntyä jo kasvaa.
Äänteellisesti komin ja udmurtin sanat vastaavat säännöllisesti mansin, hantin ja
samojedikielten sanoja, joten kyse ei voi olla myöhäisemmästä lainautumisesta. Lisäksi
Siperian puolen kielissä merkitys 'sembramänty' on säilynyt kuten komissakin. Näin ollen
sana on jo kantauralissa viitannut sembramäntyyn.
Kantauralin puhuma-alueella ei sembramänty kasvanut (tämän alueen pohjoisosassa
puhuttavassa udmurtissakaan sanan merkitys ei ole säilynyt), joten sana on voinut
ilmaantua kieleen tai saada merkityksensä ainoastaan idässä Siperiassa tai pohjoisessa
Kaman yläjuoksun ja Ural-vuoriston välissä (tuhansia vuosia sitten kantauralin kaudella
sembramäntyä tavattiin nimittäin Euroopan puolella vain tuolla kapealla kaistaleella).
Sijoittuipa esiurali sitten kantauralin alueesta pohjoiseen tai itään, on päinvastaisessa
suunnassa sijaitseva Ukrainan refugio joka tapauksessa suljettava pois vaihtoehtojen
joukosta.
Jotkut Ukraina-näkemykseen uskovat ovat esittäneet, että sana olisi siirtynyt merkitsemään
'sembramäntyä' vasta siinä vaiheessa, kun esiuralilainen kieli olisi levinnyt Ukrainasta
Volgalle. Silti kyseinen merkitys olisi voitu omaksua kieleen vain kantauralin itä- tai
pohjoispuolella.
Voidaankin kysyä, kumpi on uskottavampi selitys: että esiuralilainen kieli on levinnyt
Itä-Eurooppaan Siperian puolelta, vai että esiuralilainen kieli on kulkeutunut Ukrainasta
ensin Siperiaan ja sitten jostain syystä takaisin Eurooppaan.
Lisäksi esiuralin siperialaisuuteen viittaavat vahvasti typologiset ja sanastolliset
yhteydet altailaisen tyypin kielten ja jukagiirin kanssa. Vastaavasti kantaindoeuroopalla
näyttää olevan vanhoja yhteyksiä kaukasialaisiin ja seemiläisiin kieliin. Kantauralin ja
kantaindoeuroopan väliset (ja myöhemmät tytärkielten väliset) lainakontaktit näyttäisivätkin
olevan seurausta edellisen liikkumisesta länteen ja jälkimmäisen liikkumisesta itään.
3. Volgan mutka
Kielitieteen tulosten perusteella kaksi edellistä näkemystä on osoitettu perusteettomiksi.
Perinteinen käsitys kantauralin leviämiskeskuksen sijoittumisesta Volgan mutkan (Volgan ja
Kaman yhtymäkohdassa) ympäristöön Uralin länsipuolelle on edelleen perustelluin näkemys.
(Ks. tästä myös Useimmin kysytyt kysymykset, kysymys 2.)
Uralilaisen kantakielen esivaiheet on puolestaan sijoitettava Siperian puolelle eli
Ural-vuoriston itäpuolelle; ks. ylempänä esitetyt perustelut.
Takaisin pääsivulle
|