Kantaurali: idästä vai lännestä?

Jaakko Häkkinen
(20.2.2006)



Tämä kirjoitus on eräänlainen yhteenveto argumenteista, joita on käytetty yritettäessä paikantaa kantauralin alkuperäistä puhuma-aluetta. Tai oikeastaan kielentutkimuksen keinoin saavutettava kantauralin myöhäisvaihe eli kaikkien nykyisten uralilaisten kielten kantakieli voidaan kiistatta sijoittaa Keski-Volgan lähettyville - tutkijat ovat erimielisiä vain siitä, miltä suunnalta kantauralin edeltäjä on alueelle levinnyt tai saapunut. Kyse on siis tarkemmin sanottuna siitä, miltä suunnalta esiuralilainen kieli, kantauraliin johtava linja, on peräisin.

Seuraavassa käsittelen eri näkemyksiä sekä niiden tueksi ja niitä vastaan esitettyjä argumentteja.

1. Keski-Eurooppa

Tämän näkemyksen mukaan esiuralilaista kieltä olisi puhuttu siellä, mistä maamme alkuasuttajat näyttävät olevan peräisin: Keski-Euroopassa. Esiuralilainen kieli olisi levinnyt sieltä pohjoiseen alkaen noin 12 000 vuotta sitten ja saapunut Suomeen runsaat 10 000 vuotta sitten.

Varsinaisia argumentteja tämän näkemyksen tueksi ei ole esitetty: näkemys perustuu vain siihen, että oletetaan kielen kulkeneen automaattisesti ensimmäisten asuttajien mukana. Tietysti kieli kulkeekin ihmisten mukana, mutta ei ole mitään todisteita, että uralilainen kieli olisi levinnyt tänne juuri maamme alkuasuttajien mukana. Ensinnäkään arkeologinen tai geneettinen jatkuvuus ei suinkaan merkitse kielellistä jatkuvuutta, ja toiseksi tämä näkemys ohittaa täysin kielitieteen tulokset.

Silloin jos kielen menneisyydestä tehdään päätelmiä kielitieteen tulokset ohittaen, kyseessä on metodologisesti epätieteellinen esitys.

Kielellinen todistusaineisto osoittaa tämän näkemyksen täysin perusteettomaksi: Keski-Euroopan muinaiskielet ovat jättäneet sanoja ja muutakin vaikutusta alueen indoeurooppalaisiin kieliin, eikä tämä vaikutus muistuta lainkaan uralilaisia kieliä tai kantauralia. Niinpä voidaan kiistatta todeta, että esiuralilainen kieli ei ole peräisin Keski-Euroopasta.

Kritisoin tätä näkemystä perusteellisemmin kirjoituksessa Uralilaisen kantakielen tutkiminen (PDF).

2. Ukraina

Tämän näkemyksen mukaan esiuralilaista kieltä olisi puhuttu jääkauden maksimin aikana Ukrainan refugiossa (alueella jolle ihmiset vetäytyivät etenevää jäätikköä pakoon). Tämä näkemys ei ole ristiriidassa ensimmäisen näkemyksen kanssa: voidaan nimittäin olettaa, että Ukrainan refugiosta esiuralilaisen kielen puhujat olisivat levittäytyneet vetäytyvää jäänreunaa seuraten Keski-Eurooppaan.

Tämänkään näkemyksen tueksi ei ole esitetty mitään muita perusteita kuin kielen yhdistäminen väestön leviämiseen, mikä siis on metodisesti kestämätön lähtökohta (ks. kohta 1). Kuitenkaan ensimmäisen vaihtoehdon kumoutuminen ei vaikuta tähän toiseen vaihtoehtoon: vaikka esiuralilaista kieltä ei olekaan koskaan puhuttu Keski-Euroopassa, olisi esiuralilainen kieli teoriassa voinut levitä Ukrainasta Keski-Volgalle. Tällöin esiuralilaisen kielen leviäminen on yhdistetty ennen kaikkea itäeurooppalaisen Svidryn kulttuurin leviämiseen kohti pohjoista.

Mitään todisteita tämän arvauksen tueksi ei siis ole esitetty, mutta sen sijaan sitä vastaan voidaan esittää argumentteja. Eräs merkittävä argumentti liittyy paleolingvistiseen alaan: tässä tutkitaan kielen sanojen suhdetta kielenulkoiseen maailmaan tarkoituksena selvittää esimerkiksi juuri kielialueen sijainti menneisyydessä.

Kantauraliin voidaan nimittäin palauttaa nimitykset sembramännylle (Pinus sembra/sibirica) ja jalokuuselle eli pihdalle (Abies sibirica). Nämä puulajit ovat levinneet Siperiasta Euroopan puolelle, eikä niiden luontainen levinneisyys vieläkään ulotu kuin aivan koillisimpaan Eurooppaan. Puiden nimityksiä ja niiden todistusvoimaa kantakielen paikantamisessa on käsitellyt esimerkiksi Péter Hajdú kirjassa Suomalais-ugrilaiset (SKS, 1975).

Kun kantauralin leviämiskeskus nyt voidaan perustellusti sijoittaa Keski-Volgalle ns. Volgan mutkan ympäristöön, niin kiinnittää huomiota, että tämä alue ei edelleenkään kuulu (eikä ole koskaan kuulunutkaan) sembramännyn levinneisyysalueeseen. Tästä syystä tällä alueella nykyisinkin puhuttavassa udmurtin kielessä alkuperäinen sembramännyn nimitys on siirtynyt viittaamaan katajaan. Pohjoisempana Kama-joen yläjuoksulla puhuttavassa komin kielessä merkitys on sen sijaan säilynyt, koska siellä sembramäntyä jo kasvaa.

Äänteellisesti komin ja udmurtin sanat vastaavat säännöllisesti mansin, hantin ja samojedikielten sanoja, joten kyse ei voi olla myöhäisemmästä lainautumisesta. Lisäksi Siperian puolen kielissä merkitys 'sembramänty' on säilynyt kuten komissakin. Näin ollen sana on jo kantauralissa viitannut sembramäntyyn.

Kantauralin puhuma-alueella ei sembramänty kasvanut (tämän alueen pohjoisosassa puhuttavassa udmurtissakaan sanan merkitys ei ole säilynyt), joten sana on voinut ilmaantua kieleen tai saada merkityksensä ainoastaan idässä Siperiassa tai pohjoisessa Kaman yläjuoksun ja Ural-vuoriston välissä (tuhansia vuosia sitten kantauralin kaudella sembramäntyä tavattiin nimittäin Euroopan puolella vain tuolla kapealla kaistaleella).

Sijoittuipa esiurali sitten kantauralin alueesta pohjoiseen tai itään, on päinvastaisessa suunnassa sijaitseva Ukrainan refugio joka tapauksessa suljettava pois vaihtoehtojen joukosta.

Jotkut Ukraina-näkemykseen uskovat ovat esittäneet, että sana olisi siirtynyt merkitsemään 'sembramäntyä' vasta siinä vaiheessa, kun esiuralilainen kieli olisi levinnyt Ukrainasta Volgalle. Silti kyseinen merkitys olisi voitu omaksua kieleen vain kantauralin itä- tai pohjoispuolella.

Voidaankin kysyä, kumpi on uskottavampi selitys: että esiuralilainen kieli on levinnyt Itä-Eurooppaan Siperian puolelta, vai että esiuralilainen kieli on kulkeutunut Ukrainasta ensin Siperiaan ja sitten jostain syystä takaisin Eurooppaan.

Lisäksi esiuralin siperialaisuuteen viittaavat vahvasti typologiset ja sanastolliset yhteydet altailaisen tyypin kielten ja jukagiirin kanssa. Vastaavasti kantaindoeuroopalla näyttää olevan vanhoja yhteyksiä kaukasialaisiin ja seemiläisiin kieliin. Kantauralin ja kantaindoeuroopan väliset (ja myöhemmät tytärkielten väliset) lainakontaktit näyttäisivätkin olevan seurausta edellisen liikkumisesta länteen ja jälkimmäisen liikkumisesta itään.

3. Volgan mutka

Kielitieteen tulosten perusteella kaksi edellistä näkemystä on osoitettu perusteettomiksi. Perinteinen käsitys kantauralin leviämiskeskuksen sijoittumisesta Volgan mutkan (Volgan ja Kaman yhtymäkohdassa) ympäristöön Uralin länsipuolelle on edelleen perustelluin näkemys. (Ks. tästä myös Useimmin kysytyt kysymykset, kysymys 2.)

Uralilaisen kantakielen esivaiheet on puolestaan sijoitettava Siperian puolelle eli Ural-vuoriston itäpuolelle; ks. ylempänä esitetyt perustelut.




Takaisin pääsivulle