Suomalaisten juuret
Tässä kirjoituksessa arvioin Kalevi Wiikin tuoretta, syksyllä 2004 ilmestynyttä
kirjaa Suomalaisten juuret. Heti aluksi joudun toteamaan, että se virheellinen
lähtökohta, josta Wiikiä olen aiemmissakin kirjoituksissani kritisoinut, on edelleen
tallella. Wiik kirjoittaa sivulla 16:
"Väestöjen juurten etsimisen tärkeimpiä kysymyksiä on: Määritelläänkö väestöt
geenien vai kielten perusteella? Vastaus ei ole aivan yksinkertainen, sillä kumpaakin
määrittelemistapaa voidaan puolustaa. Käsittelen ensin esimerkin, jossa geneettinen
määrittelytapa on luonnollisempi, ja sitten esimerkin, jossa kieleen perustuva
määrittely on parempi."
- - - - -
"Mihin perustuu se, että kahdesta edellä esitellystä kysymyksestä toiseen löydetään
vastaus geenien perusteella ja toiseen kielen perusteella? Ero perustuu selvästi
aikaan: toisessa tapauksessa on puhe paljon kaukaisemmasta menneisyydestä kuin
toisessa. Nyrkkisääntö näyttää olevan se, että genetiikka on parempi menetelmä
ajallisesti etäisten asioiden selvittämiseen, kielentutkimus on parempi
lähimenneisyyden asioita selvitettäessä.
Koska tässä kirjassa pyritään selvittämään suomalaisten juuret ajallisesti
mahdollisimman kaukaa, on vanhimmat suomalaiset pakko määritellä pikemmin
genetiikan kuin kielen perusteella. Kansoja eivät sen mukaan olekaan enää ne
populaatiot, jotka puhuvat samaa kieltä; kansat määritellään nyt geeniperimän
perusteella."
Eli Wiik hahmottaa alkuperän edelleen yhtenä kokonaisuutena, jota voidaan
tarkastella useiden eri "työkalujen" (tieteenalojen) avulla. Toisin sanoen
kaikki kolme Wiikin käsittelemää tutkimusalaa tutkivat hänen mielestään yhtä
ja samaa kohdetta. Ja koska genetiikan keinoin päästään kaukaisempaan
menneisyyteen kuin kielitieteen keinoin, tekee Wiik johtopäätökset kaukaisista
ajoista yksinomaan genetiikan tulosten perusteella.
Mutta mitä Wiik saa selville suomalaisten alkuperästä genetiikan avulla? Aivan
oikein: suomalaisten geneettisen perimän. Saako Wiik genetiikan avulla selville
suomalaisten kielen alkuperän? Ei tietenkään saa, koska kielen alkuperää tutkitaan
kielitieteen avulla. Kieli kun ei ole sidottu mihinkään tiettyyn geeniin vaan se
opitaan geeneistä riippumatta.
Eli vaikka Wiik ajattelee, että tutkimuskohteita on vain yksi (suomalaisten alkuperä),
jota voidaan tarkastella joko kielitieteen, arkeologian tai genetiikan kautta, totuus
on kuitenkin toinen. On olemassa kolme tutkimuskohdetta (suomalaisten kielen alkuperä,
suomalaisten aineellisen kulttuurin alkuperä ja suomalaisten geenien alkuperä), joita
tutkivat vastaavassa järjestyksessä kolme eri tieteenalaa: kielitiede, arkeologia ja
genetiikka.
Koska kielitiede tutkii vain kieltä, se voi kertoa vain kielen alkuperästä. Koska
genetiikka tutkii vain geenejä, se voi kertoa vain geenien alkuperästä. Uskon että
lukijakin ymmärtää tämän viimeistään toisella lukemalla.
Kielitiede ja genetiikka eivät ole keskenään vaihdettavissa niin kuin Wiik ajattelee,
koska niiden avulla ei edes yritetä tutkia samaa asiaa. Se että Wiik silti näin
ajattelee, on räikeä loukkaus tieteenalojen autonomiaa ja itse tieteenteon periaatteita
vastaan. Se tekee, valitettavaa sanoa, Wiikin teoriasta epätieteellisen.
Ei riitä, että "alkuperä" selvitetään vaikkapa vain genetiikan avulla, ja kielen
oletetaan sitten vain roikkuneen mukana. Kunkin tutkimuskohteen alkuperä on selvitettävä
asiaankuuluvan tieteenalan omin keinoin. Sen jälkeen katsotaan, viittaavatko
tutkimuskohteista saadut tulokset keskenään samaan vai eri suuntaan. Wiikin lähtökohta
johtaa "pakkodemokratiaan", jossa eniten ääniä saanut suunta valitaan yksinomaiseksi.
Eli kun genetiikka ja arkeologia viittaavat etelään ja kielitiede itään, Wiikin
menetelmällä päätetään koko alkuperän - siis myös kielen - tulleen etelästä.
Wiikiä lienee harhauttanut se, että nykyhetkessä kansa määritellään pääsääntöisesti
kolmen eri tekijän kautta: kielen, geeniperimän ja kulttuurin. Jos esimerkiksi
ajatellaan Suomen kansaa, sitä leimaavat suomen kieli, suomalaisille yhteinen
geeniperimä ja suomalaisille yhteinen kulttuuri. Nykyhetken tasolla todellakin
näyttää äkkikatsomalta siltä, että Suomen kansa on yksi kohde, jota voidaan
tutkia minkä tahansa yhden tekijän avulla.
Todellisuudessa nuo "kansan tekijät" ovat silti edelleen itsenäisiä, ja niitä
tutkitaan eri tieteenalojen keinoin. Jos joku haluaa tutkia suomalaista
kansanrunoutta, hän tekee sen folkloristiikan keinoin - ei suinkaan genetiikan.
Jos taas halutaan tutkia suomalaisten geenejä, genetiikka on siihen ainoa mahdollisuus.
Wiikin lähtökohta on virheellinen ja epätieteellinen, koska se rikkoo
tieteenalojen tulosten autonomiaa vastaan. Kaikki oletukset, joita Wiik tältä
pohjalta (eli jättäen huomiotta kielitieteen tulokset) tekee suomen kielen
alkuperästä, ovat vailla minkäänlaista perustaa.
"Suomalaiset kielentutkimuksen kannalta"
Seuraavaksi käsittelen otsikossa nimettyä osiota, joka alkaa kirjan sivulta 57.
Heti aluksi Wiik kertoo, kuinka suomalaisten alkuperää on pitkään tutkittu
kielentutkimuksen ehdoilla, koska se on tieteenalana vanhempi kuin arkeologia
tai genetiikka. Tämä vahvistaa sen edellä jo todetun seikan, että Wiik näkee
alkuperän yhtenä pakettina. Tähän ei enää ole tarvetta puuttua uudelleen, koska
asia on selvitetty yllä.
Myös sivun 72 väliotsikko "Mihin kielentutkijat ovat sijoittaneet suomensukuisten
kielten ja kansojen alkukodin" kertoo paljon. On totta, että 1800-luvulla ajateltiin,
että kun kansan yhden tekijän alkuperä selvitetään, selviävät muutkin samalla.
Tuolloin uskottiin kansojen vaeltaneen valmiina paketteina "Luvattuihin maihinsa".
Kuitenkin tämä käsitys sai pian väistyä, ja viimeistään 1980-luvulta lähtien
kielentutkijat ovat poikkeuksetta korostaneet etsivänsä vain kielen alkukotia,
eivät kansan. Kielen alkukotihan on kantakielen alkuperäinen suppea puhuma-alue.
Nimittäin laajalla alueella puhutut kielet, kuten vaikkapa uralilaiset eli
suomalais-ugrilaiset kielet, eivät voi olla toisilleen sukua, elleivät ne periydy
samasta kantakielestä. Ja kantakielen alkuperä on aina enemmän tai vähemmän
suppealla alueella, josta kantakieli on sitten levinnyt toisenkielisen väestön
keskuuteen. Esimerkiksi uralilainen kielimuoto on "alkuperäinen" vain yhdellä
puhuma-alueella - kaikkialle muualle se on levinnyt myöhemmin syrjäyttäen jonkin
muun kielen. Kieli voi levitä myös geneettisesti ja kulttuurisesti erilaisen
väestön keskuuteen. Siksi ei voida tehdä minkäänlaisia rinnastuksia, joiden
mukaan kieli "olisi todennäköisesti tullut sieltä mistä geenitkin." Näitä asioita
on käsitelty sivuston aikaisemmissa kirjoituksissa.
Indoeurooppalaiset maanviljelijät?
Wiik esittää sivuilla 76 ja 79, että vanhentunut käsitys on se, jonka mukaan
indoeurooppalainen kieli olisi levinnyt kuoppahautakulttuurin mukana vasta
neljännellä esikristillisellä vuosituhannella, ja uusi käsitys se, että
indoeurooppalainen kieli olisi levinnyt jo vuosituhansia aikaisemmin maanviljelyn
mukana Etelä- ja Keski-Eurooppaan.
Todellisuudessa tilanne on päinvastainen: maanviljelysteoria on vanhentunut, ja
eräät kiistattomat tosiseikat osoittavat, ettei indoeurooppalainen kantakieli ole
voinut hajota ennen vuotta 3600 calBC ja että kantakielen puhuma-alue sijoittuu
kuin sijoittuukin Ukrainan aroille. Tästä enemmän kirjoituksessa
Mitä kielitiede voi kertoa.
Wiik itse oli mukana Lammin alkuperäsymposiumissa vuonna 1997, kun Asko Parpola
esitti tämän teorian epäämättömät todisteet, ja useissa yhteyksissä sen jälkeenkin
asia on ollut näkyvästi esillä - esimerkiksi Wiikin kahden vuoden takaisen kirjan
Eurooppalaisten juuret arvosteluissa.
Syy Wiikin huonomuistisuuteen tai vaihtoehtoisesti tutkimuseettisesti tuomittavaan
todisteiden pimittämiseen onkin sangen läpinäkyvä: hänen omat kieltä koskevat
teoriansa eivät pysy pystyssä Parpolan esittelemän teorian vallitessa. Nimittäin
kantaindoeuroopan ja kantauralin väliset läheiset suhteet (kantakielten vaiheesta
lähtien mm. runsaasti lainasanoja) vaativat, että kantauraliakaan ei voida ajoittaa
kovin paljon vanhemmaksi. Ja koska Wiik haluaa ajatella kantauralia puhutun Ukrainan
refugiossa jopa 8 000 vuotta oletettua aikaisemmin, hänen on tietysti vastustettava
Parpolan tarkentamaa teoriaa. Niinpä hän yksinkertaisesti sivuuttaa kaiken teoriaa
tukevan aineiston ja väittää että maanviljelyksen leviämisen ja indoeurooppalaisen
kielen toisiinsa kytkevä teoria olisi yhä parhaiten perusteltu.
Mutta mikä on vaihtoehto?
Kalevi Wiikin kirjan sivulla 179 oleva kartta esittää tilannetta, jossa
itämerensuomalaisten kansojen lähimmät geneettiset sukulaiset asuvat lännessä ja
kielisukulaiset idässä.
Wiik tulkitsee tilanteen niin, että pohjoinen Keski-Eurooppa on ollut aiemmin
kieleltään suomalais-ugrilaista. Kuitenkin toinenkin tulkinta voidaan tehdä aivan
samasta kartasta: uralilainen kieli on levinnyt idästä Volgan suunnalta Itämeren
alueelle. Wiikin teoria on jo lähtökohdiltaan virheellinen, kun taas jälkimmäinen
tulkinta kunnioittaa tieteenalojen tulosten autonomiaa. Lisäksi Wiikin
suomalais-ugrilainen substraatti germaanisissa kielissä on jo lähes kymmenen
vuotta sitten kumottu perusteellisesti, mitä Wiik ei näytä vieläkään ottavan
huomioon. Lisäksi alueella on puhuttu aivan toisenlaisia, sittemmin kadonneita kieliä.
Takaisin pääsivulle
|