Suomalaisten juuret



Tässä kirjoituksessa arvioin Kalevi Wiikin tuoretta, syksyllä 2004 ilmestynyttä kirjaa Suomalaisten juuret. Heti aluksi joudun toteamaan, että se virheellinen lähtökohta, josta Wiikiä olen aiemmissakin kirjoituksissani kritisoinut, on edelleen tallella. Wiik kirjoittaa sivulla 16:

"Väestöjen juurten etsimisen tärkeimpiä kysymyksiä on: Määritelläänkö väestöt geenien vai kielten perusteella? Vastaus ei ole aivan yksinkertainen, sillä kumpaakin määrittelemistapaa voidaan puolustaa. Käsittelen ensin esimerkin, jossa geneettinen määrittelytapa on luonnollisempi, ja sitten esimerkin, jossa kieleen perustuva määrittely on parempi."

- - - - -

"Mihin perustuu se, että kahdesta edellä esitellystä kysymyksestä toiseen löydetään vastaus geenien perusteella ja toiseen kielen perusteella? Ero perustuu selvästi aikaan: toisessa tapauksessa on puhe paljon kaukaisemmasta menneisyydestä kuin toisessa. Nyrkkisääntö näyttää olevan se, että genetiikka on parempi menetelmä ajallisesti etäisten asioiden selvittämiseen, kielentutkimus on parempi lähimenneisyyden asioita selvitettäessä.

Koska tässä kirjassa pyritään selvittämään suomalaisten juuret ajallisesti mahdollisimman kaukaa, on vanhimmat suomalaiset pakko määritellä pikemmin genetiikan kuin kielen perusteella. Kansoja eivät sen mukaan olekaan enää ne populaatiot, jotka puhuvat samaa kieltä; kansat määritellään nyt geeniperimän perusteella."


Eli Wiik hahmottaa alkuperän edelleen yhtenä kokonaisuutena, jota voidaan tarkastella useiden eri "työkalujen" (tieteenalojen) avulla. Toisin sanoen kaikki kolme Wiikin käsittelemää tutkimusalaa tutkivat hänen mielestään yhtä ja samaa kohdetta. Ja koska genetiikan keinoin päästään kaukaisempaan menneisyyteen kuin kielitieteen keinoin, tekee Wiik johtopäätökset kaukaisista ajoista yksinomaan genetiikan tulosten perusteella.

Mutta mitä Wiik saa selville suomalaisten alkuperästä genetiikan avulla? Aivan oikein: suomalaisten geneettisen perimän. Saako Wiik genetiikan avulla selville suomalaisten kielen alkuperän? Ei tietenkään saa, koska kielen alkuperää tutkitaan kielitieteen avulla. Kieli kun ei ole sidottu mihinkään tiettyyn geeniin vaan se opitaan geeneistä riippumatta.

Eli vaikka Wiik ajattelee, että tutkimuskohteita on vain yksi (suomalaisten alkuperä), jota voidaan tarkastella joko kielitieteen, arkeologian tai genetiikan kautta, totuus on kuitenkin toinen. On olemassa kolme tutkimuskohdetta (suomalaisten kielen alkuperä, suomalaisten aineellisen kulttuurin alkuperä ja suomalaisten geenien alkuperä), joita tutkivat vastaavassa järjestyksessä kolme eri tieteenalaa: kielitiede, arkeologia ja genetiikka.

Koska kielitiede tutkii vain kieltä, se voi kertoa vain kielen alkuperästä. Koska genetiikka tutkii vain geenejä, se voi kertoa vain geenien alkuperästä. Uskon että lukijakin ymmärtää tämän viimeistään toisella lukemalla.

Kielitiede ja genetiikka eivät ole keskenään vaihdettavissa niin kuin Wiik ajattelee, koska niiden avulla ei edes yritetä tutkia samaa asiaa. Se että Wiik silti näin ajattelee, on räikeä loukkaus tieteenalojen autonomiaa ja itse tieteenteon periaatteita vastaan. Se tekee, valitettavaa sanoa, Wiikin teoriasta epätieteellisen.

Ei riitä, että "alkuperä" selvitetään vaikkapa vain genetiikan avulla, ja kielen oletetaan sitten vain roikkuneen mukana. Kunkin tutkimuskohteen alkuperä on selvitettävä asiaankuuluvan tieteenalan omin keinoin. Sen jälkeen katsotaan, viittaavatko tutkimuskohteista saadut tulokset keskenään samaan vai eri suuntaan. Wiikin lähtökohta johtaa "pakkodemokratiaan", jossa eniten ääniä saanut suunta valitaan yksinomaiseksi. Eli kun genetiikka ja arkeologia viittaavat etelään ja kielitiede itään, Wiikin menetelmällä päätetään koko alkuperän - siis myös kielen - tulleen etelästä.

Wiikiä lienee harhauttanut se, että nykyhetkessä kansa määritellään pääsääntöisesti kolmen eri tekijän kautta: kielen, geeniperimän ja kulttuurin. Jos esimerkiksi ajatellaan Suomen kansaa, sitä leimaavat suomen kieli, suomalaisille yhteinen geeniperimä ja suomalaisille yhteinen kulttuuri. Nykyhetken tasolla todellakin näyttää äkkikatsomalta siltä, että Suomen kansa on yksi kohde, jota voidaan tutkia minkä tahansa yhden tekijän avulla.

Todellisuudessa nuo "kansan tekijät" ovat silti edelleen itsenäisiä, ja niitä tutkitaan eri tieteenalojen keinoin. Jos joku haluaa tutkia suomalaista kansanrunoutta, hän tekee sen folkloristiikan keinoin - ei suinkaan genetiikan. Jos taas halutaan tutkia suomalaisten geenejä, genetiikka on siihen ainoa mahdollisuus.

Wiikin lähtökohta on virheellinen ja epätieteellinen, koska se rikkoo tieteenalojen tulosten autonomiaa vastaan. Kaikki oletukset, joita Wiik tältä pohjalta (eli jättäen huomiotta kielitieteen tulokset) tekee suomen kielen alkuperästä, ovat vailla minkäänlaista perustaa.



"Suomalaiset kielentutkimuksen kannalta"

Seuraavaksi käsittelen otsikossa nimettyä osiota, joka alkaa kirjan sivulta 57. Heti aluksi Wiik kertoo, kuinka suomalaisten alkuperää on pitkään tutkittu kielentutkimuksen ehdoilla, koska se on tieteenalana vanhempi kuin arkeologia tai genetiikka. Tämä vahvistaa sen edellä jo todetun seikan, että Wiik näkee alkuperän yhtenä pakettina. Tähän ei enää ole tarvetta puuttua uudelleen, koska asia on selvitetty yllä.

Myös sivun 72 väliotsikko "Mihin kielentutkijat ovat sijoittaneet suomensukuisten kielten ja kansojen alkukodin" kertoo paljon. On totta, että 1800-luvulla ajateltiin, että kun kansan yhden tekijän alkuperä selvitetään, selviävät muutkin samalla. Tuolloin uskottiin kansojen vaeltaneen valmiina paketteina "Luvattuihin maihinsa".

Kuitenkin tämä käsitys sai pian väistyä, ja viimeistään 1980-luvulta lähtien kielentutkijat ovat poikkeuksetta korostaneet etsivänsä vain kielen alkukotia, eivät kansan. Kielen alkukotihan on kantakielen alkuperäinen suppea puhuma-alue. Nimittäin laajalla alueella puhutut kielet, kuten vaikkapa uralilaiset eli suomalais-ugrilaiset kielet, eivät voi olla toisilleen sukua, elleivät ne periydy samasta kantakielestä. Ja kantakielen alkuperä on aina enemmän tai vähemmän suppealla alueella, josta kantakieli on sitten levinnyt toisenkielisen väestön keskuuteen. Esimerkiksi uralilainen kielimuoto on "alkuperäinen" vain yhdellä puhuma-alueella - kaikkialle muualle se on levinnyt myöhemmin syrjäyttäen jonkin muun kielen. Kieli voi levitä myös geneettisesti ja kulttuurisesti erilaisen väestön keskuuteen. Siksi ei voida tehdä minkäänlaisia rinnastuksia, joiden mukaan kieli "olisi todennäköisesti tullut sieltä mistä geenitkin." Näitä asioita on käsitelty sivuston aikaisemmissa kirjoituksissa.



Indoeurooppalaiset maanviljelijät?

Wiik esittää sivuilla 76 ja 79, että vanhentunut käsitys on se, jonka mukaan indoeurooppalainen kieli olisi levinnyt kuoppahautakulttuurin mukana vasta neljännellä esikristillisellä vuosituhannella, ja uusi käsitys se, että indoeurooppalainen kieli olisi levinnyt jo vuosituhansia aikaisemmin maanviljelyn mukana Etelä- ja Keski-Eurooppaan.

Todellisuudessa tilanne on päinvastainen: maanviljelysteoria on vanhentunut, ja eräät kiistattomat tosiseikat osoittavat, ettei indoeurooppalainen kantakieli ole voinut hajota ennen vuotta 3600 calBC ja että kantakielen puhuma-alue sijoittuu kuin sijoittuukin Ukrainan aroille. Tästä enemmän kirjoituksessa Mitä kielitiede voi kertoa.

Wiik itse oli mukana Lammin alkuperäsymposiumissa vuonna 1997, kun Asko Parpola esitti tämän teorian epäämättömät todisteet, ja useissa yhteyksissä sen jälkeenkin asia on ollut näkyvästi esillä - esimerkiksi Wiikin kahden vuoden takaisen kirjan Eurooppalaisten juuret arvosteluissa.

Syy Wiikin huonomuistisuuteen tai vaihtoehtoisesti tutkimuseettisesti tuomittavaan todisteiden pimittämiseen onkin sangen läpinäkyvä: hänen omat kieltä koskevat teoriansa eivät pysy pystyssä Parpolan esittelemän teorian vallitessa. Nimittäin kantaindoeuroopan ja kantauralin väliset läheiset suhteet (kantakielten vaiheesta lähtien mm. runsaasti lainasanoja) vaativat, että kantauraliakaan ei voida ajoittaa kovin paljon vanhemmaksi. Ja koska Wiik haluaa ajatella kantauralia puhutun Ukrainan refugiossa jopa 8 000 vuotta oletettua aikaisemmin, hänen on tietysti vastustettava Parpolan tarkentamaa teoriaa. Niinpä hän yksinkertaisesti sivuuttaa kaiken teoriaa tukevan aineiston ja väittää että maanviljelyksen leviämisen ja indoeurooppalaisen kielen toisiinsa kytkevä teoria olisi yhä parhaiten perusteltu.



Mutta mikä on vaihtoehto?

Kalevi Wiikin kirjan sivulla 179 oleva kartta esittää tilannetta, jossa itämerensuomalaisten kansojen lähimmät geneettiset sukulaiset asuvat lännessä ja kielisukulaiset idässä.

Wiik tulkitsee tilanteen niin, että pohjoinen Keski-Eurooppa on ollut aiemmin kieleltään suomalais-ugrilaista. Kuitenkin toinenkin tulkinta voidaan tehdä aivan samasta kartasta: uralilainen kieli on levinnyt idästä Volgan suunnalta Itämeren alueelle. Wiikin teoria on jo lähtökohdiltaan virheellinen, kun taas jälkimmäinen tulkinta kunnioittaa tieteenalojen tulosten autonomiaa. Lisäksi Wiikin suomalais-ugrilainen substraatti germaanisissa kielissä on jo lähes kymmenen vuotta sitten kumottu perusteellisesti, mitä Wiik ei näytä vieläkään ottavan huomioon. Lisäksi alueella on puhuttu aivan toisenlaisia, sittemmin kadonneita kieliä.




Takaisin pääsivulle